Kuutio: Loppuraportti 156:sta

Mujunen sai sepusteltua oman loppuraporttinsa joten on aika kirjoitella omat kommentit hänen kulkineestaan. Sääli, ettei hän löytänyt 155:n todellista sisintä, niinkuin todellinen ajomies olisi tehnyt.

Meinasin tässä tekstissä jättää auton puutteiden listauksen vähemmälle, mutta kun Mujunen oli jotain merkityksettömiä vikoja löytävinään niin mainitaan tässä nyt muutama 156:sta, vaikka tästä tekstistä kovin pitkä kokonaisuus tuleekin.

Puutteet

Ensimmäisenä pakkasaamuna auto oli alla olevan näköinen. Kuskin oven avausnappula oli parissa pakkasasteessa jäätynyt hieman jupattiin, joten autoon pääsy vaati hieman aikaa.

Muina päivinä autoonpääsy oli puolestaan hankalaa toimimattoman keskuslukituksen kaukosäädön vuoksi. Avaimeen jäi punainen valo palamaan eikä se herännyt nappulaa painelemalla. Useampana päivänä lukkojen käyttö meni avainhommiksi. Selkeä vikapiste.

Mujunen mainitsi lievistä resonanssiäänistä omassa autossani. Tässä 156:ssahan pienikin tien epätasaisuus aiheuttaa niin infernaalisen vakaajan kolinan, ettei edes Radio Dein puheohjelmasta saa mitään selvää. Tuo täytyy kyllä korjata. Toinen häiriötekijä on se jumittava kytkin, polkimen painaminen tuntuu samalta kuin märkää lehmänläjään astuisi. Ajosta nauttimista tuo ei tokikaan estänyt, kun vältti nopeita vaihtoja.

Polkimiin liittyen Alfan ajoon on syytä valita sopivat kengät, kovin leveä kalossi ei kiihdytyspolkimelle sovi.

Ohjaus on miellyttävän nopea, vain hitusen reilut kaksi kierrosta laidasta laitaan. Kierrosmäärä ei tosin kuvaa ihan todellista ohjauksen nopeutta, sillä pyörien kääntökulma on hyvin rajoittunut.

Pyörät tappiin asti käännettynä

Tuo vaatii hieman ennakointia kaupunkiajossa ja vekslausta taskuperuutuksissa, eipä sillä muuten väliä. 

Moottoritieajossa auto on sangen meluisa, vaikkakin toki vähän omaani hiljaisempi. 6-pykäläinen laatikko on tiuhasti välitetty, motarilla kierrokset ovat liki samat 4000 kuin omassakin. Keskikulutukseksi minulla muodostui 12,3 litraa sataselle, joka on moniin vastaavan suorityskyvyn omaaviin autoihin verrattuna kyllä aika korkea.

Ajaminen

Näiden nyanssien jälkeen on lopulta aika kommentoida tärkeintä asiaa, eli auton tarjoamaa ajonautintoa. Eräs italialaisten tuotteiden ystävä mainitsi, että Alfoja tulisi kohdella muotoilullisina taide-esineinä, mutta käsittääkseni autot on kuitenkin tehty ajettavaksi.

Tässä välissä mainittakoon, että en ole ennen Alfaa omistanut etuvetoista autoa kymmeneen vuoteen. Erilaisilla vuokra-autoilla on toki tullut useinkin ajettua. Näitä kokemuksia vasten en odottanut kovinkaan nautinnollista ajokokemusta ainakaan mutkateillä, varsinkaan märällä. Kuten seuraavista kappaleista ilmenee, 156 yllätti erittäin positiivisesti.

Suorityskyky 2,5 V6:ssa on tarpeeksi hyvä nautinnolliseen ajoon. Vääntöä riittää alhaalta asti hyvin ja kone kiertää eleettömästi. Sisälle moottorin äänimaailma kuuluu kiihdytyksissä sopivasti ja on korville huomattavasti neloskoneen pörinää miellyttävämpää. Vaihteisto toimii jouheasti ja vaihteensiirto on ihan täsmällinen. Kuten mainitsinkin, pykälät on välitetty melko tiheästi, joka mutkapätkällä nautiskellessa on vain hyvä asia.

Ohjaus on siis melko nopea, mutta ei kuitenkaan levoton. Moottoritiellä auto menee hienosti suoraan. Mutkatiellä ohjaustuntuma on hyvä, etupyörien pidon rajat tuntee selvästi. Voimakkaissa kiihdytyksissä ohjaus vetelee toki hieman, kun etuvetoinen auto on kyseessä, mutta ei mitenkään pahasti. Paras etuvetoisen ohjaustuntuma, jonka olen kokenut.

Alusta on jämäkkä, mutta ei missään nimessä liian kova kuoppaisillekaan teille. Pitoa riittää hyvin ja alusta ottaa töyssyt hyvin vastaan. Pyöränkulmat pysyvät selvästi hallinnassa.

Äärirajoille vietäessä etupäästä pito loppuu toki ensin, mutta sen huomaa selvästi eikä pääse yllättämään. Auto on siis luonteeltaan toki puskeva, mutta ei läheskään niin puskeva kuin yleisimmät etuvetoiset perheautot. 155:een verrattuna massaa tuntuu olevan hieman enemmän, varsinkin etuakselilla. Tämän huomaa nopeissa suunnanmuutoksissa. Alusta alkaa antautua vasta rajussa käsittelyssä, mutta täytyy muistaa ettei tämä mikään rata-auto olekaan. Normaaliin ja sporttisempaankin ajoon erittäin hyvä kokonaisuus.

Summa summarum: kun ei anna pienten tämän automallin ominaisuuksien tai tämän yksilön vikojen häiritä, on ajokokemus erittäin hyvä. Hintaluokka huomioiden suorastaan loistava. Jos pitäisi valita, ottaisinko jollekin road tripille tämän yksilön, vai esimerkiksi hiljattain vuokra-autona olleen uuden Volvo V70 D5:n (joka on kuitenkin aivan eri hintaluokassa), ottaisin ehdottomasti Alfan. Täytyy myöntää, ettei tähän hintaluokkaan parempia omien mieltymysten mukaisia vaihtoehtoja ole tarjolla.

Pimeässä kaikki kissat ovat mustia

Toisaalta en tämän testin perusteella pidä 156:n ja 155:n eroja niin suurina kuin mitä Mujunen antaa ymmärtää. Toki 155 on esim. sisustaltaan ja myös ulkomuodoltaan vanhempaa ikäkautta, mutta ajo-ominaisuuksien suhteen autot ovat moottoria lukuunottamatta aika lailla samalla viivalla. Oikeastaan täytyisi joskus päästä kokeilemaan hyväkuntoista 155:sta V6-moottorilla varustettuna...

Yhteenveto

Tämän yksilön korjausta kaipaavia vikoja ei ole tässä huomioitu:

Moitimme

- ajoasentoa

- muita ergonomisia puutteita

- kääntösädettä

- meluisuutta moottoritiellä

- polkimien tuntumaa

- keulan pitoa ääritilanteissa

- kulutusta

Kiitämme

- moottorin ominaisuuksia

- ajettavuutta

- ohjausta

- alustan toimintaa

- etuvetoiseksi hyvin neutraalia ajokäytöstä

- mm. yllä olevista asioista koostuvaa yleistä ajofiilistä

Mujunen: Loppuraportti 155:sta

Kuution auto on vihdoin palautettu ja tuntuupa taas mukavalta kun on ihan oikea auto alla. Seuraava teksti saattaa sisältää 155:n omistajien mielestä virheellisistä ja vääristeltyä tietoa kyseisestä kulkineesta. Tämä on kuitenkin vain yhden aloittelevan Alfa Romeo kuskin mielipide eikä yleinen kannanotto kyseistä automallia vastaan.

Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että en millään tavalla ymmärrä sitä yhtä (1) suomalaista, joka tuollaisen on uutena Suomessa ostanut. Esimerkiksi saman aikakauden Audi 80 tai Bmw E36 vaikuttavat kyllä huomattavasti modernimmilta ja paremmin tehdyiltä autoilta. Poikkeuksellisesti tämän Alfa Romeon sielu on jotenkin mätä. 155:n kohdalla ei voida puhua ajamisen ilosta eikä sitä voi kuvailla ”ajajan autoksi” niin kuin 156:sta voi luonnehtia. Se muistuttaa lähinnä vanhaa Fiatia. 

155-mallia rekisteröitiin Wikipedian mukaan Suomessa seuraavasti:

Positiivisina puolina mainittakoon, että ajettavuus on ihan hyvä ja 155:n on myöskin huomattavan ketterä omaan autooni verrattuna. Polttoaineen kulutuskin oli varsin maltillinen. Kilometrejä mittariin kertyi lähes 400 keskikulutuksen ollessa noin 8,5 l/100 km, ei huono. Siihen positiiviset asiat sitten jäävätkin. 

Ei niin hyviä ominaisuuksia olikin sitten vähän enemmän. Suorituskykyä ei voi kovin hyväksi kehua, ainakaan omaan autooni verrattuna. Tämä ei sinällään tullut yllätyksenä, sillä suorituskyky ehti jo aiemminkin huvittaa hieman. Toivon kovasti, että tästä syksystä ei ole tulossa kovin kylmä. Uskoisin, että viimeistään -10 asteessa joutuu Kuutio siirtymään kävelyhommiin. Hieman yllättäen huomasin myös, että puhallin ei toimi kuin kahdella suurimmalla nopeudella. Tämä vika oli törkeästi jätetty raportoimatta! Virhepiste. Muutenkin auton sisätilat lämpiävät huomattavasti hitaammin kuin 156:ssa. Huomattava räminä ja resonanssi  täyttää auton kabiinin vähänkin huonommalla tiellä ja moottoritiellä hirveän metelin lisäksi mukaan tulee voimakas tärinä. No eipä ainakaan nukahda rattiin.

Kuution auton teinilook ei oikein saavuttanut suosiota perheessämme. Ennen auton palautusta kurvasin Motonetin pihaan täydentämään kokonaisuutta. Siitä onkin jo aikaa kun olen viimeksi Wunderbaumin ja karvanopat ostanut. J

Kuution Alfastakin löytyi kyllä jonkinlainen Cd-soitin, mutta ainuttakaan kaiutinta siinä ei ole. Edellinen omistajaa lienee myynyt ne johonkin todettuaan, että ei niistä kuitenkaan mitään muulta melulta kuule. Varmaan siitä syystä oman Alfani radion kaikista esivalinnoista löytyikin Kuution lempikanava. Varmasti sopiva valinta hänelle liian kiihkeään italiaanoon.

Hyi kauhea mikä kottero, onneksi sain oman autoni takaisin.

Kuutio: 156:sta vaikutelmia

Mujunen raportoikin eilen samantyyppisiä asioita, joita on itsekin tullut havainnoitua. Ajoasento tässäkin vehkeessä on tosiaan ilmeisesti apinoille suunniteltu. Jos rattiin meinaa ylettyä, täytyy selkänoja ruuvata aivan pystyyn ja penkki niin lähelle että jalat jäävät epämukavaan koukkuun eivätkä polvet meinaa mahtua mihinkään. Ei hyvä. Jos auto jäisi pidemmäksi aikaa omaan käyttöön, modifioisin rattia lähemmäs kuskia. Viikset jää muutenkin niin kauas ohjauspyörästä, ettei välimatkan kasvaminen haittaisi mitään.

Mujunen ihmetteli 155:n takaluukun avausnappulan sijoitusta. Tässäkin on muutamia ihmeellisyyksiä. Penkinlämmittimet löytyy, mutta sormi ei ihan vahingossa ainakaan nappulalle eksy:

Penkinlämmittimen nappulan sijoittaja on ollut huumorimiehiä.

Yhtenä päivänä oli moottoritiellä sikäli sankka sumu, että katsoin tarpeelliseksi kytkeä takasumuvalo päälle. Namiskuukkelit eivät löytyneet irroittamatta katsetta tiestä:

Tottakai etu- ja takasumuvalon nappula on vielä tuupattu toisinpäin kuin mittariston valoista olisi voinut olettaa:

Nappuloita on siis huiskittu vähän sinne sun tänne, samaten merkkivaloja pitkin eri mittareita. Sinänsä tärkeimmät - kierrosluku ja nopeus - ovat selkeästi esillä.

Pieni nillitys on paikallaan vielä häikäisysuojasta, joka on tehty jousikuormalla vasten tuulilasia napsahtamaan. Aurinko kun paistoi alhaalta silmämuniin, ei suojaa saanut jäämään alla kuvattuun asentoon.

Isompi nillitys olisi paikallaan sivupeileistä. Näkyväisyys 155:ssa on niistä heikko, tässä vielä jopa heikompi. Ilmeisesti peilit on suunniteltu huomattavasti lähempänä rattia istuville, jolloin katselukulmasta tulee laajempi. Pohjoismaalaisen mittaisella kaverilla kuvakulma on mahdottoman suppea.

Yllä olevat ovat onneksi, ajoasento lukuunottamatta, vain aluksi ärsyttäviä pikkuseikkoja, jotka eivät ajonautintoa pilaa. Palataan tärkeämpään asiaan - ajamiseen - seuraavassa päivityksessä.

Mujunen: Ensivaikutelmia

Niin kuin Kuutio ehti jo julistaakin, olemme tällä viikolla päässeet nautiskelemaan toistemme menopeleistä. Saatesanoiksi sain Kuutiolta rohkaisevat: ”kyllä siihen tottuu”.  Heti liikkeelle päästyäni ihmettelin hivenen 155:n sisävalojen toimintaa. Ehdin jo malttamattomuuttani pysähtymään bussipysäkille kokeilemaan ovatko kaikki ovet kiinni. Olivathan ne kiinni, niin kuin checkpanelkin kertoi ja kyllä ne sisävalotkin lopulta sammuivat.

Moottoritielle päästyäni nostin marssinopeuden tilanteen vaatimaan nopeuteen ja täytyy kyllä sanoa, että maan mainiot Linglongit eivät aivan ole tasapainossa. Mitään osia ei ilmeisesti pudonnut moottoritielle ja kyllä se tärinäkin jo iltaan mennessä itsellänikin hellitti.

Uusissa maisemissa

Auton ergonomia on pitkälti samankaltainen kuin omassanikin. Jalat jäävät väkisin koukkuun, jos rattiin meinaa ylettyä kunnolla, myöskin kaasupoljin on tarpeettoman herkkä. Samaa ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa jarruista, joissa olisi melkoisesti parannettavaa.  Italialaisten autojen vilkkuviiksien sijoittelu jaksaa kyllä aina ihmetyttää. Viiksi on sijoitettu aivan liian etäälle ratista. Vertasin sijoittelua jäähyllä olevaan käyttöautooni ja täytyy sanoa, että Ingolstadtissa on kyllä onnistuttu tässä paljon paremmin.

Takakontin sähköaukaisu on melkoisen huvittava ratkaisu. Sähköaukaisu on sinällään hyvä ominaisuus, mutta kuka ihme on keksinyt sijoittaa avausnappulan hanskalokeroon? Ei voi käsittää. 

Takaluukun avausnappi löytyy kätevästi hanskalokerosta

Lisää tuntemuksia ja syväluotaavampaa pohdiskelua kokemusten karttuessa, kyllä tämä tästä..

Vaihtoviikko

Ennen talvikelien alkamista katsottiin sopivaksi järjestää sääntöjen määräämä autojen vaihtoviikko. Niinpä viikonlopun alla tankkasimme Alfat täyteen ja luovutimme avaimet toisillemme.

Pienen tauon jälkeen Alfat kohtasivat toisensa silmästä silmään, kuin Sonny Liston ja Muhammad Ali aikoinaan.

Seuraavan viikon ajan saisimme siis koeponnistaa toistemme ajokkeja. Molemmat varmasti tulevatkin päivittämään kuulumisia ahkerasti kilometrien karttuessa.

Kuution pikkufiksauksia

Maanantainen ketjunkiristys poisti pahimman kalkatuskomponentin moottorin äänimaailmasta, mutta selkeä venttiilinaputus sinne kuitenkin jäi. Suoritin tarkempaa koekuuntelua ja sanoisin että kyllä se pakonokka-akselin puolelta vaan tulee. Täytyy katsoa myöhemmässä vaiheessa kilpailua, jos aikaa ja intoa riittää, josko sitä pitäisi pieni nokkaremontti sitten vielä tehdä. Sitä ennen täytyy autosta korjata muut puutteet ja hoitaa katsastus.

Arki-iltojen iloksi on autossa onneksi jäljellä myös pienempää näprättävää. Eilen vaihdoin polttimot puhaltimen säätimiin. Hetki meni ihmetellessä mistä suunnasta tuota pitää lähteä purkamaan, mutta simppeli ja nopea reittihän sinne löytyi. Tuhkakuppi pois, säätönupit nyppäämällä irti, check panel kolmella ruuvilla irti ja puhallinpaneeli neljällä:

Yksi ruuvi tietenkin putosi ja etsimiseen menikin tovi. Oli mokoma lipsahtanut tuohon tuhkaluukun alle piiloon. Tuikut kiinni:

Ja osaset takaisin paikoilleen:

Vartin homma, johon sai ihmettelyineen ja ruuvin etsiskelyineen tuhraantumaan reilut puoli tuntia. Yllä olevassa kuvassa näkyy teipin alta tuo inhottava rekisterikilpien valojen varoitusvalo, joten seuraavaksi otin jälleen takapenkin, selkänojan ja hattuhyllyn irti korjatakseni tuon piuhan.

Sähköt oikeanpuoleiselle rekkarinvalolle oli siis ryöstetty vasemmalta puolen, mutta alkuperäinen johto oli paikoillaan. Se oli kahdesta kohtaa poikki. Hieman tinaa ja kutistesuukkaa:

Sitten taas johtojen pujottelu paikoilleen ja sisusta kasaan. Nyt ei check panelissa ole muuta häikkää kuin kiteensä menettänyt kellon näyttö, saa tarjota.

Jälkiruuaksi Alfa tarjosi vielä pienin lisätyön: yksi työkalu unohtui takakonttiin ja lopuksi sitä avaimella avatessani jouduin toteamaan että ei aukene. Arvelin jo innokkaasti että pääsen poistamaan takapenkin selkänojan ja ryömimään konttiin, mutta sähköaukaisu onneksi toimi. Verhoilu irti ja lukkomokkula käteen: lukkopesältä tuleva avaustanko oli pompannut pois paikoiltaan. Osaset näyttivät aivan ehjältä ja paikoilleen se napsahti napakan tuntuisesti. Tiedä sitten miten se on voinut irti lähteä, haiskahtaa jo pottuilulta auton puolelta.

Aikaa tuhrautui pari tuntia ja polttimoiden arvo oli 1,10 €.

Mujunen: Uutta termaria pellin alle

Auto on toiminut moitteitta ja kilometrejäkin on kertynyt jo ihan mukavasti. Ajo-ominaisuudet ovat loistavat, mutta taloudellisuus ei ihan yllä normaalin käyttöautoni tasolle. Suurin kulutukseen liittyvä tekijä on tietenkin ajotyyli, mutta moottorin oikea käyntilämpötilakin saattaa vaikuttaa siihen positiivisesti. Niin kuin aiemmin jo kirjoitin, ei lämpömittari nouse ajossa aivan riittäviin lukemiin. Uusi termostaatti putkahtikin postiin jo jonkin aikaa sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi asentaa sen paikoilleen.

Vanhana saksalaisten autojen ylimpänä ystävänä luotin termostaatissakin ”laadukkaaseen” Saksalaiseen  Behr- tuotteeseen. Pettymykseni oli suuri sillä paketissa lukikin made in Italy! Hetken asiaa mietiskeltyäni tajusin, että onhan tämän hetkinen autonikin valmistettu Italiassa, kyllä se siis sinne hyvin käy.

V6:ssa termostaatti näytti sijaitsevan erittäin asentajaystävällisessä paikassa koneen etuosassa, heti imuputken alla. Pari klemmaria auki,imuputki pois, sähköjohtojen suojakotelo irti ja termostaatti olikin jo täysin näkösällä.

Sieltä se termari pilkistää

Ylävesiletku irti, kolme ruuvia auki ja vanha termostaatti sekä tiiviste pois. Jäähdytysnestettä tuli ulos alle litran verran. Uusi termari tiivisteineen paikalle. Erittäin helppoa ja nopeaa.

Uusi paikallaan

Sitten suurin odotuksin koeajolle. No eihän se lämpömittari edelleenkään nouse ihan 90 asteeseen, mutta ehkä se vähän ylemmäksi nousee jos oikein kovasti niin uskoo. Hyvähän se termari oli joka tapauksessa vaihtaa. Vanhan kunnosta ei ollut varmuutta ja hintakin oli vain yhden virhepisteen arvoinen (24€). Lämpömittarin näyttämää ei ehkä sittenkään voi pitää absoluuttisena totuutena. Aika näyttää oliko tuosta mitään hyötyä.

Kulut: 24€

Asennusaika 0,5h

Kuution nokkatutkailua

Tänään päätin töiden jälkeen vilkaista venttiilikopan alle siinä toivossa, että rallatukselle löytyisi sieltä selitys.

Konetila on tilava ja yksinkertainen, joten tuossa tuokiossa kohde oli näkyvissä:

Ketjukone on aina ilo silmälle. Tulpanjohtoja on enemmän kuin mihin olen vajaamukisissa tottunut.

Silmäilin ja sormeilin nokkia. Imupuolella en tällä visuaalisella tarkastuksella mainittavaa kulumaa havainnut, pientä väriä tosin oli parissa nenässä havaittavissa:

Pakopuolella oli jo havaittavissa pientä kulumaa nokan kärkiosassa, mutta mielestäni tuokaan ei pahalta näyttänyt.

Seuraavaksi mittasin venttiilivälykset. Imupuolella välystä tulisi kylmänä olla 0,380...0,450mm ja pakopuolella 0,430...0,500mm. Imupuolelta sain tulokseksi 0,40mm joka venttiilille. Pakopuolella välykset olivat maksimissa tai vähän yli, pahimmillaan 0,55...0,60mm. Tältä osalta välysten säätö olisi siis jo ajankohtainen, mutta en jaksa uskoa että noin pieni ero vielä aiheuttaa tolkutonta rallatusta.

Välysten mittausten yhteydessä säädin jakoketjun kireyden, joka tapahtui näppärästi kiristimen lukitus avaamalla ja autoa vitosvaihde päällä tuuppaamalla. Kiristin kiristyikin silminhavaittavasti operaation aikana. Tuskin tuokaan käyntiin vaikuttaa, koeajo jäi vielä tekemättä.

Olin toivonut löytäväni selkeästi loppuun kuluneita nokka-akseleita tai edes törkeitä venttiilivälyksiä, mutta harmikseni rallatuksen juurisyy jäi siis toistaseksi pimentoon.

Kuutio räknäsi pistetilanteen

Toissa iltana Mujunen soitti "nyt tarviisi apuja, auto jäi tien päälle". Suupieliini levisi jo mairea hymy, kunnes pettymyksekseni kuulin, ettei kyseessä ollutkaan Alfa vaan jäähyllä ollut käyttöauto, joka oli ollut naisihmisellä lainassa. Epätasainen ajosuoritus lienet suututti auton hyydyttäen sen motarin varteen.

Hinauskeikalle lähdin poikkeusluvalla omalla käyttöautollani, koska arvelimme, että Alfan voimavarat ovat hinaushommiin hieman riittämättömät. Tämä teki hyvää, keikan jälkeen osasin taas arvostaa omaa Alfaa, vaikka sitä toistaiseksi pieni keuhkoahtauma vaivaakin. Alfalla on tälläkin viikolla vain ajettu. Valitettavasti jouduin kirjaamaan kolmannen vikapisteen: puhaltimen säätökytkimien valaistus ei pelitä.

Noh, sitten asiaan: päätin että pistetilanne on suorituskykymittausten jälkeen päivitettävä, jotta pääsemme kartalle. Tein myös kilpailujohdolle protestin Mujusen epäurheilijamaisesta käytöksestä oman kiihdytyssuoritukseni aikana. Protesti on vielä käsittelyssä, pistetilanne löytyy omalta välilehdeltään olettaen, että se hyväksytään - kuten oikeus ja kohtuus vaatii.

Suorityskyvyt -"alkumittaus"

Niin kuin edellisessä postauksesta nähtiin, oli vieraileva koeajajammekin valinnut suosikkinsa tähän kisaan jo hyvissä ajoin ennen suorituskykymittausta. Pääsimme siis vihdoin itse asiaan eli selvittämään todelliset suorituskykymme. Kyseessä oli tärkeä päivä molemmille kilpailijoille, sillä autojen suorituskyvylle on annettu kilpailun säännöissä melko suuri painoarvo, mutta onhan se kieltämättä yksi tärkeimpiä urheiluauton ominaisuuksiakin.

Ainakin paperilla ja ennakkotuntemuksiemmekin perusteella oletimme voittajan olevan melko selvä. Mujusen auton piti olla selvästi nopeampi. Arvoimme ensimmäiseksi kiihdyttäjäksi Mujusen, jolle tällä mittauksella olikin erittäin suuri merkitys. Pelimerkkejä on jo käytetty yli sallitun budjetin, joten riittävän suuri pistejohto takaisi hänelle lokoisat oltavat jatkossa. Mittaukset suoritettiin tietenkin suljetulla alueella ja ammattilaisten tiukassa valvonnassa.

Mittauslaitteistona toimi Performancebox.

Oli vihdoin aika lunastaa suuret puheet ja näyttää Kuutiolle miten auton kuluu paikalta poistua. Mujusen kytkin on kuitenkin osoittanut hivenen luistamisen merkkejä äärimmäisen nopeiden vaihtojen yhteydessä. Kytkintä ei kuitenkaan onneksi saa luistamaan missään muissa tilanteissa, joten auto toimii jokapäiväisessä käytössä moitteitta. On syytä epäillä, että kytkinlevy vähän takeltelee akselillaan ja aiheuttaa tämän epänormaalin käytöksen

Suorituskykymittaukset selkeästi jännittivät hivenen molempia kilpailijoita. Teimme etukäteen herrasmiessopimuksen hinauspalvelusta. Ehjäksi jäävän auton omistaja lupautui auliisti tarvittaessa hinaamaan epäonnisen kilpakumppaninsa kotiin. Palvelua ei kuitenkaan onneksemme tarvittu ja molemmat pääsivät jatkamaan kilpailua ilman suurempia korjaustarpeita.


Kytkimestä johtuen Mujunen päätti tehdä vain yhden kunnon kiihdytyksen ja se saisi tällä kertaa riittää. Sopiviksi lähtökierroksiksi Mujunen arvioi noin 3000 rpm. Niin kuin videostakin näkyy, ei kuljettajaa voida ainakaan yrityksen puutteesta syyttää. Kello pysähtyikin mykistävään 7, 53s. Muutamalla harjoituslähdöllä ja paremmissa olosuhteissa oltaisiin varmasti lähellä seitsemää sekuntia.

Seuraavaksi hyppäsimme Kuution klassisen 155:n kabiiniin. Hänen otteistaan huokui vanhan kilpa-autoilijan tyyneys ja otteiden varmuus, vaikka hänelle olikin jo edellisessä mittauksessa lyöty luu kurkkuun. Ennen mittausta arvelimme, että Kuution rengasvalinta ei välttämättä tarjoa optimaalista pitoa, mutta havaitsimme pelkomme vääriksi. Kyllä Ling Longeissa oli pitoa ihan riittämiin, ainakin tehoihin nähden. Kolmen lähdön parhaaksi ajaksi saimme 12,58s, jota voidaankin pitää "pienenä" pettymyksenä.

Kuutio epäili, että hänen autollaan oli vain huono päivä. Pyhäpäivä pitäisi kieltämättä pyhittää levolle ja samaa mieltä oli ilmeisesti Kuution Alfakin. Videolla on myös havaittavissa kanssakilpailijan "mykistyminen" huimaavasta suorituskyvystä johtuen.

Alla on vielä nähtävissä PB:n data molemmista eri mittauksista. Mittasimme siis kiihtyvyyden 0-100km/h ja 50-150km/h.

Mujunen: 7,53s vs Kuutio 12,58s

0-100 km/h

Mujunen 12,37s vs Kuutio 26,56s, toisella akselilla korkeusero

50km/h - 150 km/h

Loppupäätelmänä voimme todeta, että Mujusen autossa on tehot erittäin hyvin tallella ja se oli yllättävänkin nopea. Samaa ei voi sanoa Kuution autosta. Sen pellin alta on päässyt ilmeisesti muutama heponen karkuteille. Alkutietojemme mukaan 0-100km/h kiihtyvyydessä piti olla vain noin kahden sekuntin ero, mutta ero olikin vähän kasvanut vuosien saatossa.

Mittaustulokset toivat Mujuselle maksimipisteet tältä osa-alueelta. Kuution onkin tehtävä jotain taikoja ennen seuraavaa suorituskykymittausta. Ensimmäisenä on varmasti syytä tutustua venttiilikoneiston saloihin.

Suorituskyvyt mitattu

Säännöissä mainittu suorituskykymittaus oli vielä tekemättä, mutta onneksi saimme hyvän ystävämme kylään ja nyt nämä mittauksetkin  saatiin vihdoin tehtyä.

Edelliset omistajat ovat varusteellet jo valmiiksi sporttisia autojamme entistä sporttisimmiksi. Kummankin autoon on asennettu suorituskykyä selvästi parantavia aftermarket- osia. Nähtäväksi jää miten nämä varusteet vaikuttivat autojen suorituskykyyn..

Remuksen takapönttö tuo Kuution autoon vähintään 10 hevosvoimaa lisää. 

Enemmän happea Mujusen koneeseen.

Mittaustulokset julkistetaan heti niiden valmistuttua.

Kuutiolla ei ihmeempiä

Mujunen olikin mukavasti ehtinyt ahkeroimaan auton parissa. Itsellä ei ole kummoista raportoitavaa. Seuraavat parannuskohteet ovat tiedossa mutta aikaa ei ole vielä ollut.

Laitetaan siis tähän väliin vaikka turha pätkä mutkatieltä:


Alusta imee epätasaisuudet eleettömästi

1000km tuli tällä viikolla täyteen ja ongelmia ei ole ollut. Katsotaan jos lähiaikoina ehtisi alkaa parantelemaan autoa, odotan innokkaasti että pääsisin käymään katsastuksessa.

Tätä kirjoittaessa Alfa nököttää ylväästi saksanseisojan (ei oman) kaverina. Jatketaan tästä ensi viikolla.

Mujunen: Epäkohdat kuntoon vol. 2

Auto tosiaan on yleisilmeeltään erittäin siistissä kunnossa varsinkin hankintahinta huomioon ottaen, niin kuin jo alkuarvioinnissakin todettiinkin. Sisätiloiltaan sitä voidaan pitää jopa erittäin siistinä ja sama linja jatkuu myös konehuoneessa. Auton ulkopinnassa on jo kuitenkin jonkin verran käytönjälkiä ja iän tuomaa patinaa. Pieniä parkkipaikkakolhuja ja naarmuja tietenkin löytyy, mutta suurimpana ja helpoiten havaittavana virheenä oli takapuskuri josta maali oli lohkeillut rumasti pois.

Sen verran rujonnäköinen tuo oli, että eihän sellaisen kanssa voi ajella. Puskuri oli jo ainakin kertaalleen maalattu ja ilmeisesti pohjatyöt eivät ole onnistuneet kovinkaan hyvin. Aluksi ajattelin korjata tuon perusteellisesti niin, että irrotan puskurin ja maalaan sen yläosan kokonaan uusiksi. Hetken tilannetta tutkailtuani huomasin kuitenkin, että joku aikaisempi seppä on ollut hivenen huolimaton ja teipannut edellisellä kerralla puskurin ”listat” vähän vaatimattomammalla tarkkuustasolla. Niinpä päätin hoitaa fiksauksen puskuri paikallaan, näin säästin huomattavasti myös korjausajassa ja samalla virhepisteissäkin.

Työvälineet

Ei muuta kuin hommiin: Pikainen mutta huolellinen teippaus ja sen jälkeen nopea ”pohjien teko”. Heti perään ruiskukitti ja pohjamaalit, välissä tietysti pikakuivaus hiustenkuivaajalla. Edellisten vaiheiden jälkeen pintamaali ja lakka pikaisesti pintaan ja teipit pois. Valmista tuli, aikaa työskentelyyn kului noin 1,5 tuntia. Siihen nähden lopputulosta voi pitää vähintäänkin tyydyttävänä. Toki voidaan sanoa, että ei siitä nyt ihan uutta vastaava tullut mutta hyvä kuitenkin. Täytyy vielä viimeistellä lopputulos jossain vaiheessa pienellä myllytyksellä ja vahata koko komeus. Maalin kuivumista odotellessa korjailin kiveniskut nokkapellistä sekä muutamat naarmut yms. Erittäin onnistunut puuhastelu ja yleisilme on taas entistä parempi.

Virhepisteet päivitetty.