Kuution katsastelua

Viikonloppuna tuli käytyä tallilla hieman puuhailemassa, tarkoituksena oli saada auto katsastuskuntoon.

Aiemmissa tarkastuksissa olin todennut että ruostehommien puolesta Alfani on yllättävän hyvässä iskussa. Pohja on ikäisekseen hyvin siisti. Näkyvästi korroosio on iskenyt jarruputkeen kiinnikkeensä kohdalta, mutta tuota ei vielä lähdetty uusimaan. Seuraavan omistajan tuo kannattaa kyllä vaihtaa:

Siistiä pohjaa ja vähemmän siisti jarruputki

Toisen vetarin ulompi suojakumi oli rikki, joten se oli syytä vaihtaa ennenkuin nivel liiaksi kärsii. Vetoakseli mahtui onneksi näppärästi irtoamaan ilman minkäänlaista purkamista.

Kun tuo kädessä oli, niin vaihdettiin sisempikin kumi samalla kertaa.

Sitten vain vetari tuonne paikoilleen:

Vetoakselihomman jälkeen herkisteltiin vielä lisää ponnettomaksi jäänyttä käsijarrua. Totesin, että eihän se hyväksi tullut mutta koitetaan jos riittäisi, kun molemminpuolin jonkunlaista jarruvoimaa sieltä kuitenkin tuntui irtoavan.

Alkuviikosta Mujunen kirjoitteli, että hänen autonsa on jo myynnissä. Tästä päättelin että voin ilman virhepisteriskiä käydä konttorilla koittamassa, miten käy. Päästölappua ei tullut valmiiksi haettua, joten pidin todennäköisimpinä riskeinä päästöjä ja jo mainittua käsijarrua. Ja tulos:

Eli eihän se käppäri lähellekään tarpeeksi purrut, lisäksi auto todettiin ympäristölle haitalliseksi. Hyvänä puolena ei mitään vikoja ollut jäänyt huomaamatta, eli ylimääräisiä lisähommia ei riesaksi kuitenkaan tullut.

Noh, nyt on kuukausi aikaa laittaa takasatulat oikeasti kuntoon ja saada polttoaine palamaan kunnolla ja puhtaammin. Tässä välissä näyttää kalenterissa olevan joulu ja jotain muita pyhiä, joten tämän blogin ylläpito tulee varmasti jatkumaan vielä ensi vuoden puolelle. Toivottavasti ei kovin pitkälle kevääseen kuitenkaan...

Mujusen ensimmäiset "talvikokemukset"

Paljon on ehtinyt vettä virrata Tammerkoskessa sitten viime päivityksen ja aiemmassa kirjoituksessa mainittu mummolareissukin on jo tehty. Yllättävän hyvin tavarat loppujen lopuksi mahtuivat mukaan, voidaan siis todeta, että 156:n toimii mainiosti myös perheautona.

Talvirenkaat ovat vaihtuneet alle ja ensimmäiset talvikelin kokemuksetkin on tullut jo hankittua.
Auto oli ostaessani varustettu kilpailun sääntökirjan mukaisella minimivarustuksella eli pelkillä peltivanteilla. Samaan aikaan autoon hankkimani talvirenkaat eivät kunnoltaan vastanneet aivan uusia, joten päätin vähän parantaa rengastusta miinuspisteistä välittämättä. Nyt taka-akselilla pyörivät uudenveroiset Hakkapeliitta 7:t ja etuakselilla Michelin xin2:t.

Renkaiden hankintaan liittyi tavallaan hauska episodikin: minulla oli jo valmiiksi yksi pari hyviä renkaita, mutta toinen pari vielä uupui. Tori.fi:n putkahti lupaava ilmoitus parista tavirenkaita. Puhelun perusteella renkaat olivat hyväkuntoiset ja niissä on lähes kaikki nastatkin tallella. Hyvä homma, ajoin saman tien Lempäälään.
Paikan päällä epäilin, että olen joutunut piilokameran uhriksi. Renkaissa oli pintaa noin 3 milliä ja ehkä muutama ehjä nasta. Kyllä siinä rauhallisempikin kaveri vähän joutui kyselemään, että mikäs homma tämä nyt oikein on? Myyjä vielä huomasi kertoa, että ei näillä renkailla kyllä leimaa enää saa.. Toivottavasti kukaan muu ei ole ajellut kauempaa ostamaan samoja hyväkuntoisia talvirenkaita.

Ensimmäiset talvikokemukset eivät ole vielä täysin vakuuttaneet. Ensimmäisenä pakkaspäivänä oli jäässä kuskin ovi, molemmat takaovet ja käsijarru. Myönnettäköön kuitenkin, että edellisenä päivänä oli ihan vesikeli. Viimeksi eilen olivat taas molemmat takaovet jäässä, myöskään huurteenpoisto ei aivan yllä edellisen käyttöautoni tasolle..

Syksyn vesikeleillä päivitin myös pyyhkijät uusiin. On se vaan mukava ajella kun autosta näkee ulos myös vesisateella. Huomasin myös, että autossa ei ole pissapojan nesteen varoitusvaloa. Samalla totesin, että todennäköisesti sama insinööri on suunnitellut pissapojan säiliön täyttöaukon ja penkinlämmittimien kytkimien sijoittelun. Jotenkin tuon aukon varmaan olisi saanut suunniteltua vähän suuremmaksikin.

Kilpailun loppu alkaa jo häämöttää ja näin ennakkotietona kerrottakoon, että Alfa ei tule jäämään perheeseen kilpailun jälkeen. Tämä ei ole helppo päätös, mutta olen puntaroinut asiaa monelta eri kantilta ja nyt tilanne on tämä. Tästä lisää pohdintoja myöhemmin.

Nyt olisi sitten hyvä Alfa myynnissä blogin seuraajille ja miksi ei muillekin. Nettiautoon en ole vielä ilmoitusta laittanut, mutta kyllä se sinnekin ilmestyy lähipäivinä.


Pisteet ja ajokilometrit päivitetty.

Kuution välipäivitys

Edellisestä tekstistä onkin jo aikaa, johtuen siitä ettei tässä välissä ole mitään tähdellistä tapahtunut. En ole ehtinyt tehdä viimeisiä katsastuskorjauksia, mutta osat on kyydissä odottamassa. Ehkä viikonloppuna jotain saan aikaiseksi.

Tänään mittariin pyörähti tasaluku 259 000km, kilometrejä ei oikein tule kun ei ole ollut pidempiä reissuja nyt. Vähätkin ajot on sujunut moitteettomasti, uusia vikoja tai ongelmia ei ole ollut.

Pelkkä teksti ilman kuvia on tylsän näköistä. Ainoa tässä välissä talteen tullut kuva on BMW:n vierasparkista, kun kävin koeponnistamassa uutta X6:sta. Saastainen Alfa istuu maisemaan hienosti.

Kai tämä pitäisi pestäkin joskus.

Kisailumme on jo loppusuoralla. Harmillisesti kunnon pakkasia ei vielä ole nähty. Toivottavasti pian sellaisiakin tulee, niin autojemme talvikelpoisuus tulisi vielä puntaroitua. Lisäksi odotan innolla katsastajan kommentteja laitteestani, kunhan sinne asti päästään.

Mujunen: (ajo)varusteet kuntoon.

Jo ennen kilpailun alkua oli selvää, että Alfassani tulee olemaan puusta valmistettu ohjauspyörä. Aloinkin jo hyvissä ajoin ennen auton ostoa haeskelemaan kunnollisia ajohanskoja. Tampereen kaupoista ei sopivia löytynyt. Ainoastaan Stockmanilla oli yhdet ehdokkaat, mutta niiden laatu ei vakuuttanut.

No, vanha kunnon Ebay auki ja hanskat tilaukseen. Siellähän niitä vaihtoehtoja sitten olikin. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin kuvan hanskohin. Hinnaksi muodostui kokonaisuudessan noin 40 €:a ja niiden kehutiin olevan laadukasta hirvennahkaa.

Myyntikuva Ebayssa

Paketti saapui Itä-Euroopasta pian autonhankintani jälkeen. Tällä kertaa mainospuheet pitivät paikkansa ja kokokin osottautui oikein passeliksi. Työnlaatu on erittäin hyvä ja nahka paksua sekä laadukasta. Ainoa miinus tulee liian pitkästä peukalosta. Toki tietenkin voi myös olla, että oma peukaloni on vain lyhyt.

Samoihin aikoihin hanskojen kanssa toi Posti myös edellliselle omistajalle unohtuneen käyttöohjekirjan kansioineen. Kiitokset vielä tästä edelliselle omistajalle.

Tämä kilpailu on tietenkin noteerattu myös kaveripiirissäni ja kummallista kyllä lähes jokaisella on pahoja ennakkoluuloja Alfa Romeon vikaherkkyyden suhteen. Jo aiemmin mainittua iloista perhetapahtumaa juhlistaessamme sain lahjaksi kuvan työhaalarit. Suuret kiitokset erittäin tyylikkäistä haalareista! Nyt odottelenkin malttamattona uutta asennettavaa, jotta saisi vetäistä haalarit niskaan..

Tähän liittyen tarvitsisinkin vähän asiantuntija- apua. Kyselin tänään kallistuksenvakaajan runkoheloja useammasta paikasta, mutta tänään ei vielä tärpännyt. Saakohan niitä mistään täältä kotimaasta?

ALFA UROS

Kuutiolla talvikausi aloitettu

Viikonloppuna oli pakko vaivautua vaihtamaan hankkimani talvirenkaat alle.

Renkaita vaihtaessa tuli todettua, että tämän yksilön korin vääntöjäykkyys ei taida olla ihan Nicola Larinin DTM-auton tasolla: nostin koko kylkipuoliskon kerralla ilmaan hallitunkilla etummaista nostopaikasta ja päätin sitten vielä varuiksi nypätä käppärin päälle. Oven aukaisu vaatikin pienen riuhtaisun ja takaisin kiinnihän se ei enää mennyt. Lukkokappaleet eivät osuneet ihan kohdakkain.

Talvirenkaat asennettiin alkuperäisvanteille, joilla varustettuna auto onkin huomattavasti asiallisemman näköinen mielestäni.

Suttuinen kuva likaisesta autosta kadun varressa.

Kierros laadukkaita nastarenkaita vannetöineen kustansi 280€ ja työaikaa renkaiden vaihtoon hukkui 0,5h. Edellisenä viikonloppuna tehty takajarrujen herkistely poisti osan tutinoista, talvirenkaiden vaihto kaikki loputkin. Nyt autolla onkin huomattavasti mukavampi ajella.

Kuution jarrukunnostelua

Kuten Mujunenkin testiviikolla huomasi, eivät 155:n jarrut olleet oikein iskussa. Edessä jarrut olivat OK mutta takana ei tapahtunut oikein mitään, eikä käsijarrukaan purrut.

Viime perjantaina ehdin lopulta tallille puuhaamaan. Muut osat eivät ehtineet saapua, joten olin varustautunut vain uusilla jarrupaloilla. Arvelin että tästä saattaisi muodostua ongelma, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Vasemmalla puolella mäntä ei tahtonut oikein liikkua ja käsijarruvivusto ei liikkunut milliäkään, joten satula täytyi ottaa pöydälle.

Itse mäntä oli yllättäen ihan hyvässä kunnossa

Ehjä mäntä

Putsauksen ja herkistelyn jälkeen käsijarrukin lähti pelittämään. Vasemmalla puolella liukutapit olivat hyvät, joten ei muuta kuin uudet palat paikoilleen ja satula kiinni.

Oikealla puolella käsijarruvipu liikkui hienosti ja mäntäkin meni sisään sormin pyörittämällä. Sen sijaan toinen liukutappi ei liikkunut mihinkään, joten se täytyi yrittää saada liikkeelle.

Tappi antautui

Yrityksen tuloksena tappi meni tietenkin poikki. 

Tappi jupatissa

Katkenneen tapin irroittamiseksi porasin carrieriin lyömätuurnalle sopivan reiän...

Hivenen lämmitystä...

Tarjousolutta...

Ja sitkeää hakkaamista tuurnan kanssa

... niin irtosihan se.

Tallilta sattui löytymään sopivasti käytetty liukutappi, joten jarrun sai kuntoon. Tein tuurnan reikään vielä kierteet ja ruuvasin pikkuruuvin täytteeksi, niin ei pääse lika heti liukutappia ryydyttämään.

Sitten hieman putsausta, satula kasaan ja paikoilleen sekä käsijarrun vaijeri sopivaan kireyteen sekä jarrut ilmaten. Kokeiluiden perusteella katsastuksen ei pitäisi nyt takajarruista jäädä kiinni.

Samalla kertaa tutkailtiin hieman peilien säädön ja kuskin ikkunannostimen toimimattomuutta.

Ikkunannostimen katkaisijat todettiin toimiviksi, vikaa täytyy metsästää syvemmältä. Peilien säätökytkintä testattaessa sulake paloi pari kertaa. Katkaisin on ilmeiseti avattu ennenkin, sillä sisältä pitäisi löytymän kolme tuommoista paininkärkeä, mutta tässä yksilössä oli tallessa vain kaksi:

Tässä vaiheessa ilta oli kuitenkin sikäli pitkällä, että tarkempi näprääminen katsottiin parhaaksi jättää toiseen kertaan. 

Autolle tuli myös tehtyä yleissilmäily katsastusta varten. Oikean puolen vetarin suojakumit ovat rikki, ne on vaihdettava ennenkuin nivelet rikkuu. Samaten yksi taakse tuleva jarruputki on paikoin pinnastaan korroosion syömä, se on siinä rajoilla vieläkö vuoden kestäisi.

Hivenen on siis hommia vielä luvassa ennenkuin konttorille kehtaa mennä. Enemmän tai vähemmän tehokasta työaikaa tuli käytettyä noin 5h ja jarrupalat + -nesteet kustansivat 22,80 €.

Mujusen perheauto

Niin kuin edellisestä päivityksestäni on pääteltävissä, kasvoi kuljetuskapasiteetin tarve pari viikkoa sitten merkittävästi. Jatkossa autoon täytyisi mahtua myös kaikki pikkuihmisen kuljettamiseen tarvittava välineistö. Jäähyllä olevan käyttöauton kanssa tämä ei tuottaisi kovin suuria haasteita (Audi A6, Avant), mutta Alfan kuljetuskapasiteetti on vähän rajallisempi. Vakuuttelin kotona jo hyvissä ajoin, että ei hätää, kyllä me sinne ihan hyvin mahdumme ja se pitikin paikkansa.

Olin jo aiemmin katsellut pelon sekaisin tuntein meille hankittua turvakaukaloa (Akta Graco). Ajattelin salaa mielessäni, että tuo ei kyllä mitenkään tule mahtumaan Alfaan.  Yllättävän hyvin se turvakaukalo kuitenkin sujahti paikoilleen.

Eihän tuohon etupenkille ihan hirveästi tilaa jää, mutta kyllä siihen juuri mahtuu. Vielä kun kuljettaja hivenen karsii omista tiloistaan, niin kuljettajankin taakse mahtuu istumaan. Turvakaukalo ei siis ole ongelma.

Rattaiden suhteen olin vieläkin skeptisempi. Hankitut Emmaljunga duo edge combi- rattaat muistuttavat ulkomitoiltaan lähinnä kottikärryjä. Niiden ulkomittoja tutkaillessa tiesin jo kokeilemattakin, että ne eivät tule mahtumaan takakonttiin millään keinolla. Pakkohan niitä kuitenkin oli testata kun tarvetta liikkumiselle kuitenkin on tulossa.

No eiväthän ne sinne takakonttiin mitenkään mahdu. Oli siinä taas muutamalla naapurilla hauskaa kun seurasivat silmä kovana tätä pakkausnäytöstä. Mielessä kyllä kävi vaunujen rungon purkaminen pienempiin paloihin, mutta onneksi käsillä ei juuri silloin ollut tarvittavia työkaluja ja olisihan vaunujen käyttöönottokin hivenen liian aikaa vievää.

Lopuksi löysin ainakin itseäni tyydyttävän ratkaisun: vaunujen runko-osa takakonttiin ja koppa repsikan paikalle. Toki autoon ei tämän järjestelyn jälkeen mahdu kuin kaksi aikuista, mutta niinhän se lähes kaikissa urheiluautoissa taitaa olla.

Olen jo muutaman kerran kotona saanut kuulla lausahduksen: ”Eikö me voitaisi mennä Audilla”. Ei voida, kisa on kisa. Jään mielenkiinnolla odottamaan ensi viikon "mummolareissua". 

Kuutio kohtasi sabotaasia?

Onnittelut Mujuselle bonuspisteistä! Oma alfailuni on muiden kiireiden vuoksi rajoittunut lähinnä ajamiseen. Katsastusta varten on takajarru- ja käsijarruremonttia tullut suunniteltua ja talvirenkaatkin katsoin aiheelliseksi tilata, lähipäivinä saan ne käsiini.

Alfa lähti viime viikolla nätisti käyntiin myös ensilumien alta.

Eilen aamulla töihin lähtiessä jouduin kirjaamaan itselleni nöyryyttävät kolme miinuspistettä syykoodilla "käynnistymättömyys kotipihasta". Startti ei naksahtanutkaan eli virtaa ei ollut käytettävissä yhtään. Ihmettelin että mitäs se akku noin on kuollut, kun aiemmin ei ole oireillut yhtään. Arvelin että jotain täytyy olla oikoisessa, joka on yön aikana akun tyhjentänyt. Aamulla ei ollut kuitenkaan aikaa ihmetellä, joten palautin Alfan avaimet takaisin sisälle ja asensin pyöräilykypärän päähän. Säännöthän kieltävät talouden muiden autojen käytön. Täytyy myöntää että polkupyörän selkään hypätessä hivenen kismitti.

Pitkän työpäivän jälkeen polkaisin kotiin läpi tuulen ja tuiskun, asensin otsalampun päähän ja otin yleismittarin käteen. Konepelti auki ja akkua ihmettelemään:

Kenkä irti

Akunkenkien kiristysmutterit olivat aivan löysällä ja toinen akunkenkä noussut paikaltaan. Kenkä napaan, mutterit kireälle ja johan taas pelitti.

Ihmettelin miten nuo nyt ovat irronneet kun onhan tässä jo kilometrejä kertynyt. Mujusen lainausviikon jälkeen on tullut ajettua vain noin 150km. Syytinkin kilpakumppania välittömästi sabotaasista, mutta mies ei tunnustanut. Autossa leijailee vieläkin niin väkevä Wunderbaumin käry Mujusen jäljiltä, että tämäkin temppu olisi kyllä hyvin sopinut kuvioon. Noh, Mujusen syy tämä on joka tapauksessa: jos ei tarkoituksellista sabotaasia niin ainakin hän on ajanut epätasaisesti löystyttäen akunkengät.

Mujuselle viisi bonuspistettä

Vaikka blogirintamalla on ollut viime aikoina vähän hiljaisempaa, on Alfa  kuitenkin liikkunut ja toiminut luotettavasti. Mitä nyt pieniä käyntihäiriöitä ilmeni kovimmilla pakkasilla aamun ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä. Kovin vakavasta vaivasta ei ainakaan vielä ollut kyse. Romeo vain halusi vähän kaasua, jotta sen hienostuneet järjestelmät saivat vakautettua tyhjäkäynnin tavoitetilaan.

Kilpailun säännöissä oli jostain syystä tarjolla helpot viisi bonuspistettä, jotka päätin tietenkin napata.

Romeo suoriutui vastuullisesta tehtävästään moitteitta.

Kuutio: Loppuraportti 156:sta

Mujunen sai sepusteltua oman loppuraporttinsa joten on aika kirjoitella omat kommentit hänen kulkineestaan. Sääli, ettei hän löytänyt 155:n todellista sisintä, niinkuin todellinen ajomies olisi tehnyt.

Meinasin tässä tekstissä jättää auton puutteiden listauksen vähemmälle, mutta kun Mujunen oli jotain merkityksettömiä vikoja löytävinään niin mainitaan tässä nyt muutama 156:sta, vaikka tästä tekstistä kovin pitkä kokonaisuus tuleekin.

Puutteet

Ensimmäisenä pakkasaamuna auto oli alla olevan näköinen. Kuskin oven avausnappula oli parissa pakkasasteessa jäätynyt hieman jupattiin, joten autoon pääsy vaati hieman aikaa.

Muina päivinä autoonpääsy oli puolestaan hankalaa toimimattoman keskuslukituksen kaukosäädön vuoksi. Avaimeen jäi punainen valo palamaan eikä se herännyt nappulaa painelemalla. Useampana päivänä lukkojen käyttö meni avainhommiksi. Selkeä vikapiste.

Mujunen mainitsi lievistä resonanssiäänistä omassa autossani. Tässä 156:ssahan pienikin tien epätasaisuus aiheuttaa niin infernaalisen vakaajan kolinan, ettei edes Radio Dein puheohjelmasta saa mitään selvää. Tuo täytyy kyllä korjata. Toinen häiriötekijä on se jumittava kytkin, polkimen painaminen tuntuu samalta kuin märkää lehmänläjään astuisi. Ajosta nauttimista tuo ei tokikaan estänyt, kun vältti nopeita vaihtoja.

Polkimiin liittyen Alfan ajoon on syytä valita sopivat kengät, kovin leveä kalossi ei kiihdytyspolkimelle sovi.

Ohjaus on miellyttävän nopea, vain hitusen reilut kaksi kierrosta laidasta laitaan. Kierrosmäärä ei tosin kuvaa ihan todellista ohjauksen nopeutta, sillä pyörien kääntökulma on hyvin rajoittunut.

Pyörät tappiin asti käännettynä

Tuo vaatii hieman ennakointia kaupunkiajossa ja vekslausta taskuperuutuksissa, eipä sillä muuten väliä. 

Moottoritieajossa auto on sangen meluisa, vaikkakin toki vähän omaani hiljaisempi. 6-pykäläinen laatikko on tiuhasti välitetty, motarilla kierrokset ovat liki samat 4000 kuin omassakin. Keskikulutukseksi minulla muodostui 12,3 litraa sataselle, joka on moniin vastaavan suorityskyvyn omaaviin autoihin verrattuna kyllä aika korkea.

Ajaminen

Näiden nyanssien jälkeen on lopulta aika kommentoida tärkeintä asiaa, eli auton tarjoamaa ajonautintoa. Eräs italialaisten tuotteiden ystävä mainitsi, että Alfoja tulisi kohdella muotoilullisina taide-esineinä, mutta käsittääkseni autot on kuitenkin tehty ajettavaksi.

Tässä välissä mainittakoon, että en ole ennen Alfaa omistanut etuvetoista autoa kymmeneen vuoteen. Erilaisilla vuokra-autoilla on toki tullut useinkin ajettua. Näitä kokemuksia vasten en odottanut kovinkaan nautinnollista ajokokemusta ainakaan mutkateillä, varsinkaan märällä. Kuten seuraavista kappaleista ilmenee, 156 yllätti erittäin positiivisesti.

Suorityskyky 2,5 V6:ssa on tarpeeksi hyvä nautinnolliseen ajoon. Vääntöä riittää alhaalta asti hyvin ja kone kiertää eleettömästi. Sisälle moottorin äänimaailma kuuluu kiihdytyksissä sopivasti ja on korville huomattavasti neloskoneen pörinää miellyttävämpää. Vaihteisto toimii jouheasti ja vaihteensiirto on ihan täsmällinen. Kuten mainitsinkin, pykälät on välitetty melko tiheästi, joka mutkapätkällä nautiskellessa on vain hyvä asia.

Ohjaus on siis melko nopea, mutta ei kuitenkaan levoton. Moottoritiellä auto menee hienosti suoraan. Mutkatiellä ohjaustuntuma on hyvä, etupyörien pidon rajat tuntee selvästi. Voimakkaissa kiihdytyksissä ohjaus vetelee toki hieman, kun etuvetoinen auto on kyseessä, mutta ei mitenkään pahasti. Paras etuvetoisen ohjaustuntuma, jonka olen kokenut.

Alusta on jämäkkä, mutta ei missään nimessä liian kova kuoppaisillekaan teille. Pitoa riittää hyvin ja alusta ottaa töyssyt hyvin vastaan. Pyöränkulmat pysyvät selvästi hallinnassa.

Äärirajoille vietäessä etupäästä pito loppuu toki ensin, mutta sen huomaa selvästi eikä pääse yllättämään. Auto on siis luonteeltaan toki puskeva, mutta ei läheskään niin puskeva kuin yleisimmät etuvetoiset perheautot. 155:een verrattuna massaa tuntuu olevan hieman enemmän, varsinkin etuakselilla. Tämän huomaa nopeissa suunnanmuutoksissa. Alusta alkaa antautua vasta rajussa käsittelyssä, mutta täytyy muistaa ettei tämä mikään rata-auto olekaan. Normaaliin ja sporttisempaankin ajoon erittäin hyvä kokonaisuus.

Summa summarum: kun ei anna pienten tämän automallin ominaisuuksien tai tämän yksilön vikojen häiritä, on ajokokemus erittäin hyvä. Hintaluokka huomioiden suorastaan loistava. Jos pitäisi valita, ottaisinko jollekin road tripille tämän yksilön, vai esimerkiksi hiljattain vuokra-autona olleen uuden Volvo V70 D5:n (joka on kuitenkin aivan eri hintaluokassa), ottaisin ehdottomasti Alfan. Täytyy myöntää, ettei tähän hintaluokkaan parempia omien mieltymysten mukaisia vaihtoehtoja ole tarjolla.

Pimeässä kaikki kissat ovat mustia

Toisaalta en tämän testin perusteella pidä 156:n ja 155:n eroja niin suurina kuin mitä Mujunen antaa ymmärtää. Toki 155 on esim. sisustaltaan ja myös ulkomuodoltaan vanhempaa ikäkautta, mutta ajo-ominaisuuksien suhteen autot ovat moottoria lukuunottamatta aika lailla samalla viivalla. Oikeastaan täytyisi joskus päästä kokeilemaan hyväkuntoista 155:sta V6-moottorilla varustettuna...

Yhteenveto

Tämän yksilön korjausta kaipaavia vikoja ei ole tässä huomioitu:

Moitimme

- ajoasentoa

- muita ergonomisia puutteita

- kääntösädettä

- meluisuutta moottoritiellä

- polkimien tuntumaa

- keulan pitoa ääritilanteissa

- kulutusta

Kiitämme

- moottorin ominaisuuksia

- ajettavuutta

- ohjausta

- alustan toimintaa

- etuvetoiseksi hyvin neutraalia ajokäytöstä

- mm. yllä olevista asioista koostuvaa yleistä ajofiilistä

Mujunen: Loppuraportti 155:sta

Kuution auto on vihdoin palautettu ja tuntuupa taas mukavalta kun on ihan oikea auto alla. Seuraava teksti saattaa sisältää 155:n omistajien mielestä virheellisistä ja vääristeltyä tietoa kyseisestä kulkineesta. Tämä on kuitenkin vain yhden aloittelevan Alfa Romeo kuskin mielipide eikä yleinen kannanotto kyseistä automallia vastaan.

Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että en millään tavalla ymmärrä sitä yhtä (1) suomalaista, joka tuollaisen on uutena Suomessa ostanut. Esimerkiksi saman aikakauden Audi 80 tai Bmw E36 vaikuttavat kyllä huomattavasti modernimmilta ja paremmin tehdyiltä autoilta. Poikkeuksellisesti tämän Alfa Romeon sielu on jotenkin mätä. 155:n kohdalla ei voida puhua ajamisen ilosta eikä sitä voi kuvailla ”ajajan autoksi” niin kuin 156:sta voi luonnehtia. Se muistuttaa lähinnä vanhaa Fiatia. 

155-mallia rekisteröitiin Wikipedian mukaan Suomessa seuraavasti:

Positiivisina puolina mainittakoon, että ajettavuus on ihan hyvä ja 155:n on myöskin huomattavan ketterä omaan autooni verrattuna. Polttoaineen kulutuskin oli varsin maltillinen. Kilometrejä mittariin kertyi lähes 400 keskikulutuksen ollessa noin 8,5 l/100 km, ei huono. Siihen positiiviset asiat sitten jäävätkin. 

Ei niin hyviä ominaisuuksia olikin sitten vähän enemmän. Suorituskykyä ei voi kovin hyväksi kehua, ainakaan omaan autooni verrattuna. Tämä ei sinällään tullut yllätyksenä, sillä suorituskyky ehti jo aiemminkin huvittaa hieman. Toivon kovasti, että tästä syksystä ei ole tulossa kovin kylmä. Uskoisin, että viimeistään -10 asteessa joutuu Kuutio siirtymään kävelyhommiin. Hieman yllättäen huomasin myös, että puhallin ei toimi kuin kahdella suurimmalla nopeudella. Tämä vika oli törkeästi jätetty raportoimatta! Virhepiste. Muutenkin auton sisätilat lämpiävät huomattavasti hitaammin kuin 156:ssa. Huomattava räminä ja resonanssi  täyttää auton kabiinin vähänkin huonommalla tiellä ja moottoritiellä hirveän metelin lisäksi mukaan tulee voimakas tärinä. No eipä ainakaan nukahda rattiin.

Kuution auton teinilook ei oikein saavuttanut suosiota perheessämme. Ennen auton palautusta kurvasin Motonetin pihaan täydentämään kokonaisuutta. Siitä onkin jo aikaa kun olen viimeksi Wunderbaumin ja karvanopat ostanut. J

Kuution Alfastakin löytyi kyllä jonkinlainen Cd-soitin, mutta ainuttakaan kaiutinta siinä ei ole. Edellinen omistajaa lienee myynyt ne johonkin todettuaan, että ei niistä kuitenkaan mitään muulta melulta kuule. Varmaan siitä syystä oman Alfani radion kaikista esivalinnoista löytyikin Kuution lempikanava. Varmasti sopiva valinta hänelle liian kiihkeään italiaanoon.

Hyi kauhea mikä kottero, onneksi sain oman autoni takaisin.

Kuutio: 156:sta vaikutelmia

Mujunen raportoikin eilen samantyyppisiä asioita, joita on itsekin tullut havainnoitua. Ajoasento tässäkin vehkeessä on tosiaan ilmeisesti apinoille suunniteltu. Jos rattiin meinaa ylettyä, täytyy selkänoja ruuvata aivan pystyyn ja penkki niin lähelle että jalat jäävät epämukavaan koukkuun eivätkä polvet meinaa mahtua mihinkään. Ei hyvä. Jos auto jäisi pidemmäksi aikaa omaan käyttöön, modifioisin rattia lähemmäs kuskia. Viikset jää muutenkin niin kauas ohjauspyörästä, ettei välimatkan kasvaminen haittaisi mitään.

Mujunen ihmetteli 155:n takaluukun avausnappulan sijoitusta. Tässäkin on muutamia ihmeellisyyksiä. Penkinlämmittimet löytyy, mutta sormi ei ihan vahingossa ainakaan nappulalle eksy:

Penkinlämmittimen nappulan sijoittaja on ollut huumorimiehiä.

Yhtenä päivänä oli moottoritiellä sikäli sankka sumu, että katsoin tarpeelliseksi kytkeä takasumuvalo päälle. Namiskuukkelit eivät löytyneet irroittamatta katsetta tiestä:

Tottakai etu- ja takasumuvalon nappula on vielä tuupattu toisinpäin kuin mittariston valoista olisi voinut olettaa:

Nappuloita on siis huiskittu vähän sinne sun tänne, samaten merkkivaloja pitkin eri mittareita. Sinänsä tärkeimmät - kierrosluku ja nopeus - ovat selkeästi esillä.

Pieni nillitys on paikallaan vielä häikäisysuojasta, joka on tehty jousikuormalla vasten tuulilasia napsahtamaan. Aurinko kun paistoi alhaalta silmämuniin, ei suojaa saanut jäämään alla kuvattuun asentoon.

Isompi nillitys olisi paikallaan sivupeileistä. Näkyväisyys 155:ssa on niistä heikko, tässä vielä jopa heikompi. Ilmeisesti peilit on suunniteltu huomattavasti lähempänä rattia istuville, jolloin katselukulmasta tulee laajempi. Pohjoismaalaisen mittaisella kaverilla kuvakulma on mahdottoman suppea.

Yllä olevat ovat onneksi, ajoasento lukuunottamatta, vain aluksi ärsyttäviä pikkuseikkoja, jotka eivät ajonautintoa pilaa. Palataan tärkeämpään asiaan - ajamiseen - seuraavassa päivityksessä.

Mujunen: Ensivaikutelmia

Niin kuin Kuutio ehti jo julistaakin, olemme tällä viikolla päässeet nautiskelemaan toistemme menopeleistä. Saatesanoiksi sain Kuutiolta rohkaisevat: ”kyllä siihen tottuu”.  Heti liikkeelle päästyäni ihmettelin hivenen 155:n sisävalojen toimintaa. Ehdin jo malttamattomuuttani pysähtymään bussipysäkille kokeilemaan ovatko kaikki ovet kiinni. Olivathan ne kiinni, niin kuin checkpanelkin kertoi ja kyllä ne sisävalotkin lopulta sammuivat.

Moottoritielle päästyäni nostin marssinopeuden tilanteen vaatimaan nopeuteen ja täytyy kyllä sanoa, että maan mainiot Linglongit eivät aivan ole tasapainossa. Mitään osia ei ilmeisesti pudonnut moottoritielle ja kyllä se tärinäkin jo iltaan mennessä itsellänikin hellitti.

Uusissa maisemissa

Auton ergonomia on pitkälti samankaltainen kuin omassanikin. Jalat jäävät väkisin koukkuun, jos rattiin meinaa ylettyä kunnolla, myöskin kaasupoljin on tarpeettoman herkkä. Samaa ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa jarruista, joissa olisi melkoisesti parannettavaa.  Italialaisten autojen vilkkuviiksien sijoittelu jaksaa kyllä aina ihmetyttää. Viiksi on sijoitettu aivan liian etäälle ratista. Vertasin sijoittelua jäähyllä olevaan käyttöautooni ja täytyy sanoa, että Ingolstadtissa on kyllä onnistuttu tässä paljon paremmin.

Takakontin sähköaukaisu on melkoisen huvittava ratkaisu. Sähköaukaisu on sinällään hyvä ominaisuus, mutta kuka ihme on keksinyt sijoittaa avausnappulan hanskalokeroon? Ei voi käsittää. 

Takaluukun avausnappi löytyy kätevästi hanskalokerosta

Lisää tuntemuksia ja syväluotaavampaa pohdiskelua kokemusten karttuessa, kyllä tämä tästä..

Vaihtoviikko

Ennen talvikelien alkamista katsottiin sopivaksi järjestää sääntöjen määräämä autojen vaihtoviikko. Niinpä viikonlopun alla tankkasimme Alfat täyteen ja luovutimme avaimet toisillemme.

Pienen tauon jälkeen Alfat kohtasivat toisensa silmästä silmään, kuin Sonny Liston ja Muhammad Ali aikoinaan.

Seuraavan viikon ajan saisimme siis koeponnistaa toistemme ajokkeja. Molemmat varmasti tulevatkin päivittämään kuulumisia ahkerasti kilometrien karttuessa.

Kuution pikkufiksauksia

Maanantainen ketjunkiristys poisti pahimman kalkatuskomponentin moottorin äänimaailmasta, mutta selkeä venttiilinaputus sinne kuitenkin jäi. Suoritin tarkempaa koekuuntelua ja sanoisin että kyllä se pakonokka-akselin puolelta vaan tulee. Täytyy katsoa myöhemmässä vaiheessa kilpailua, jos aikaa ja intoa riittää, josko sitä pitäisi pieni nokkaremontti sitten vielä tehdä. Sitä ennen täytyy autosta korjata muut puutteet ja hoitaa katsastus.

Arki-iltojen iloksi on autossa onneksi jäljellä myös pienempää näprättävää. Eilen vaihdoin polttimot puhaltimen säätimiin. Hetki meni ihmetellessä mistä suunnasta tuota pitää lähteä purkamaan, mutta simppeli ja nopea reittihän sinne löytyi. Tuhkakuppi pois, säätönupit nyppäämällä irti, check panel kolmella ruuvilla irti ja puhallinpaneeli neljällä:

Yksi ruuvi tietenkin putosi ja etsimiseen menikin tovi. Oli mokoma lipsahtanut tuohon tuhkaluukun alle piiloon. Tuikut kiinni:

Ja osaset takaisin paikoilleen:

Vartin homma, johon sai ihmettelyineen ja ruuvin etsiskelyineen tuhraantumaan reilut puoli tuntia. Yllä olevassa kuvassa näkyy teipin alta tuo inhottava rekisterikilpien valojen varoitusvalo, joten seuraavaksi otin jälleen takapenkin, selkänojan ja hattuhyllyn irti korjatakseni tuon piuhan.

Sähköt oikeanpuoleiselle rekkarinvalolle oli siis ryöstetty vasemmalta puolen, mutta alkuperäinen johto oli paikoillaan. Se oli kahdesta kohtaa poikki. Hieman tinaa ja kutistesuukkaa:

Sitten taas johtojen pujottelu paikoilleen ja sisusta kasaan. Nyt ei check panelissa ole muuta häikkää kuin kiteensä menettänyt kellon näyttö, saa tarjota.

Jälkiruuaksi Alfa tarjosi vielä pienin lisätyön: yksi työkalu unohtui takakonttiin ja lopuksi sitä avaimella avatessani jouduin toteamaan että ei aukene. Arvelin jo innokkaasti että pääsen poistamaan takapenkin selkänojan ja ryömimään konttiin, mutta sähköaukaisu onneksi toimi. Verhoilu irti ja lukkomokkula käteen: lukkopesältä tuleva avaustanko oli pompannut pois paikoiltaan. Osaset näyttivät aivan ehjältä ja paikoilleen se napsahti napakan tuntuisesti. Tiedä sitten miten se on voinut irti lähteä, haiskahtaa jo pottuilulta auton puolelta.

Aikaa tuhrautui pari tuntia ja polttimoiden arvo oli 1,10 €.