Noin kahden viikon kaupanteon jälkeen pääsimme lopulta ensimmäisen ostajaehdokkaan kanssa sopimukseen ykstyiskohdista. Tänään koitti päivä, kun kesärenkaat takakontissa suuntasin Alfalla viimeiselle yhteiselle taipaleelle läheisen Osuuskauppa-ketjun huoltoaseman pihalle.
155:n takaloosteri imaisee vaivatta kierroksen kesärenkaita
Ostajaa odotellessa hyvästelin Alfa Romeoni, luoden viimeisen silmäyksen mm. tyylikkäisiin istuimiin.
Tekstuuri on italialaisen tyylikäs
Silittelin viimeisen kerran kaunista vaihteenvalitsinta.
Testijakson aikana opin arvostamaan Alfan kauniita yksityiskohtia
Ostaja tutkaili ja koeajoi auton aiemmin tällä viikolla. Kävimme läpi myynti-ilmoituksessakin mainitut auton puuteet, merkittävimpänä moottorin naputtelu ja osittainen tehon puute. Kaupanteko sujui sikäli hyvin mielin, että ostaja näytti tietävän mitä on ostamassa (blogikin oli luettu) ja auto pääsisi hyvään kotiin, kokoelmiin parin muun Alfan seuraksi. Kiitokset siis hyvästä kaupanteosta uudelle omistajalle ja onnea matkaan!
Kauppahinnaksi muotoutui lopulta sama 800€ jonka syksyllä autosta itse maksoin. Tappiota toki tuli siis tasan sen verran, minkä autoon itse sijoitin ja kunto nyt oli kiistatta parempi kuin ostaessa, mutta juurikaan isompaan myyntihintaan ei mielestäni ollut siltikään perusteita.
Jalopuinen ohjauspyörä jätti sormiini muutamia tikkuja, mutta miellytti toki silmää
Päivitin välilehdelle "Kuution Alfa" viime kuukausina autolle tehdyt toimenpiteet työtunteineen ja euroineen. Työtunteja autoon en ehtinyt käyttää kuin vajaat 20 kappaletta (oikeasti hieman enemmän kun parin kaverinkin panos tuohon lisättäisiin) ja kustannuksia muodostui vajaat 600€, joista pääosa koostuu talvirenkaista sekä uusista takajarrusatuiloista.
Summasta puuttuu toki vakuutukset ja katsastuskulut, mutta tuosta räknättynä jokainen ajokilometri vaati polttoaineiden lisäksi 13,5 sentin rahallisen ja neljännesminuutin työajallisen panostuksen. Talvirenkaat jäivät toki uuden veroisiksi, eli todellinen korjauskulu olisi luokkaa 0,07€/km.
Jätän syvällisemmän loppuanalyysin sekä myös Alfan talviajo-ominaisuuksien analysoinnin seuraavaan postaukseen. Myös Mujunesta on havainto saatu, eli eiköhän 156:n tilannekatsaus ilmesty tänne aivan lähitunteina.
Lyhyt, mutta kiihkeä suhde 21-vuotiaaseen italiattareen aiheuttaa automiehessä luonnollisesti pientä luopumisen tuskaa, surutyö alkakoon.
Näin ostajan ominaisuudessa pitää myöntää että hieman ristiriitaisin tunnelmin vedin nimeni kauppakirjaan ja ojensin ne 800 euroa Kuutiolle siellä kahvion pöydän ääressä.
VastaaPoistaSaapuessamme mainitulle huoltoasemalle ajoin baijerilaisen käyttöautomme Alfan eteen parkkiin. Vaimolta taisi päästä jotain julkaisukelvotonta siinä vaiheessa suustaan, mutta onneksi lapset (4 ja 6v) olivat silminnähden haltioissaan ja rupesivat heti suunnittelemaan korokeistuinten siirtoa mielestään komeampaan menopeliin. Siinä "italianihmettä" kiertäessäni totesin jälleen kerran ettei autoja saisi koskaan käydä katsomassa ja koeajamassa pimeään aikaan. Itseäni alkoi hieman kaduttamaan sopimani kaupat, mutta reiluna miehenä päätin jäädä paikalle ja kärsiä loppuun asti. Enhän mitenkään voinut tuottaa pettymystä lapsilleni, varsinkaan 4-vuotiaalle tyttärelleni, joka niin kovasti odotti pääsyä Lombardialaisen kyytiin. Auto ei ollut millään mittapuulla toisen saman ikäisen harrasteautoni, Sveitsistä vuonna 2005 ostamani Alfa Romeo 164 QV 24V:n, veroinen. Olivathan Saksalaiset omassa AMS-testissään vuonna 1993 joutuneet myöntämään ettei QV:lle pärjää myöskään Audi 100 S4 eikä BMW 530i V8-koneella. Keskittyivät vaan saksalais-suomalaiseen tyyliin moittimaan Alfaa omasta mielestään huonosta ohjaamoergonomiasta ja laatuvaikutemasta kun Alfa päästeli radalla ohitse. 155 taas ei taida kuulua Alfa Romeon onnistuneimpiin malleihin (muuten paitsi kilparadoilla 90-luvun alkupuolella) ja on esimerkki ei niin onnistuneesta badge-engineeringistä. Mätääkin alkoi tästä 22-vuotiaasta yksilöstä löytyä kun takakurakaaren alta hieman kovakouraisemmin sormilla paineli. Mikään yllätys se toki ei ollut vaan olisi ollut vielä suurempi yllätys jos ei näin vanha auto kemppiliimaa johonkin kohtaan kaipailisi.
Hampurilaisten ja leikkinurkassa vietetyn puolituntisen jälkeen lapset olivat jo valmiita lähtemään kotimatkalle ja mieli oli säilynyt muuttumattomana. Istuinkorokkeet siis siirtyivät "italianihmeen" takapenkille ja vaimokulta sai ajella Bemarilla yksin kotiin. Jälkikasvu on autoasioissa selvästi samalla aaltopituudella isänsä kanssa. He näyttivät ymmärtävän että tälläkin, tosin hieman enemmän elämää nähneellä, Ercole Spadan piirtämällä autolla on sydän ja sielu. Vuonna 1993 AMS-testin toimittaja oli todennut saman 164 QV 24:stä: "Ein Herz und eine Seele".
Kotimatka sujui mukavasti eikä valitusta takapenkiltä kuulunut vaikka X3:n takapenkillä olisi ollut mahdollisuus katsella Autot 2:sta.
Tällä hetkellä on vielä hieman epäselvää mitä tarkoitusta varten tämä Alfa tuli ostettua. Ehkä pitää tilata Jim Kartalamakisin teos "Alfa Romeo DOHC High Performance Manual" ja tehdä autosta rataohjus CARFin ratapäiville. Tai sitten laittaa se vaan kuntoon ja arkistoida odottamaan klassikko-statusta.
Kiitokset Kuutiolle auton rehellisestä kuntoraportoinnista ja hyvin sujuneista kaupoista.