torstai 23. lokakuuta 2014

Kuutio: 156:sta vaikutelmia

Mujunen raportoikin eilen samantyyppisiä asioita, joita on itsekin tullut havainnoitua. Ajoasento tässäkin vehkeessä on tosiaan ilmeisesti apinoille suunniteltu. Jos rattiin meinaa ylettyä, täytyy selkänoja ruuvata aivan pystyyn ja penkki niin lähelle että jalat jäävät epämukavaan koukkuun eivätkä polvet meinaa mahtua mihinkään. Ei hyvä. Jos auto jäisi pidemmäksi aikaa omaan käyttöön, modifioisin rattia lähemmäs kuskia. Viikset jää muutenkin niin kauas ohjauspyörästä, ettei välimatkan kasvaminen haittaisi mitään.



Mujunen ihmetteli 155:n takaluukun avausnappulan sijoitusta. Tässäkin on muutamia ihmeellisyyksiä. Penkinlämmittimet löytyy, mutta sormi ei ihan vahingossa ainakaan nappulalle eksy:

Penkinlämmittimen nappulan sijoittaja on ollut huumorimiehiä.

Yhtenä päivänä oli moottoritiellä sikäli sankka sumu, että katsoin tarpeelliseksi kytkeä takasumuvalo päälle. Namiskuukkelit eivät löytyneet irroittamatta katsetta tiestä:


Tottakai etu- ja takasumuvalon nappula on vielä tuupattu toisinpäin kuin mittariston valoista olisi voinut olettaa:

Nappuloita on siis huiskittu vähän sinne sun tänne, samaten merkkivaloja pitkin eri mittareita. Sinänsä tärkeimmät - kierrosluku ja nopeus - ovat selkeästi esillä.

Pieni nillitys on paikallaan vielä häikäisysuojasta, joka on tehty jousikuormalla vasten tuulilasia napsahtamaan. Aurinko kun paistoi alhaalta silmämuniin, ei suojaa saanut jäämään alla kuvattuun asentoon.


Isompi nillitys olisi paikallaan sivupeileistä. Näkyväisyys 155:ssa on niistä heikko, tässä vielä jopa heikompi. Ilmeisesti peilit on suunniteltu huomattavasti lähempänä rattia istuville, jolloin katselukulmasta tulee laajempi. Pohjoismaalaisen mittaisella kaverilla kuvakulma on mahdottoman suppea.


Yllä olevat ovat onneksi, ajoasento lukuunottamatta, vain aluksi ärsyttäviä pikkuseikkoja, jotka eivät ajonautintoa pilaa. Palataan tärkeämpään asiaan - ajamiseen - seuraavassa päivityksessä.






keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Mujunen: Ensivaikutelmia


Niin kuin Kuutio ehti jo julistaakin, olemme tällä viikolla päässeet nautiskelemaan toistemme menopeleistä. Saatesanoiksi sain Kuutiolta rohkaisevat: ”kyllä siihen tottuu”.  Heti liikkeelle päästyäni ihmettelin hivenen 155:n sisävalojen toimintaa. Ehdin jo malttamattomuuttani pysähtymään bussipysäkille kokeilemaan ovatko kaikki ovet kiinni. Olivathan ne kiinni, niin kuin checkpanelkin kertoi ja kyllä ne sisävalotkin lopulta sammuivat.


Moottoritielle päästyäni nostin marssinopeuden tilanteen vaatimaan nopeuteen ja täytyy kyllä sanoa, että maan mainiot Linglongit eivät aivan ole tasapainossa. Mitään osia ei ilmeisesti pudonnut moottoritielle ja kyllä se tärinäkin jo iltaan mennessä itsellänikin hellitti.


Uusissa maisemissa




Auton ergonomia on pitkälti samankaltainen kuin omassanikin. Jalat jäävät väkisin koukkuun, jos rattiin meinaa ylettyä kunnolla, myöskin kaasupoljin on tarpeettoman herkkä. Samaa ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa jarruista, joissa olisi melkoisesti parannettavaa.  Italialaisten autojen vilkkuviiksien sijoittelu jaksaa kyllä aina ihmetyttää. Viiksi on sijoitettu aivan liian etäälle ratista. Vertasin sijoittelua jäähyllä olevaan käyttöautooni ja täytyy sanoa, että Ingolstadtissa on kyllä onnistuttu tässä paljon paremmin.





Takakontin sähköaukaisu on melkoisen huvittava ratkaisu. Sähköaukaisu on sinällään hyvä ominaisuus, mutta kuka ihme on keksinyt sijoittaa avausnappulan hanskalokeroon? Ei voi käsittää. 

Takaluukun avausnappi löytyy kätevästi hanskalokerosta


Lisää tuntemuksia ja syväluotaavampaa pohdiskelua kokemusten karttuessa, kyllä tämä tästä..

lauantai 18. lokakuuta 2014

Vaihtoviikko

Ennen talvikelien alkamista katsottiin sopivaksi järjestää sääntöjen määräämä autojen vaihtoviikko. Niinpä viikonlopun alla tankkasimme Alfat täyteen ja luovutimme avaimet toisillemme.

Pienen tauon jälkeen Alfat kohtasivat toisensa silmästä silmään, kuin Sonny Liston ja Muhammad Ali aikoinaan.

Seuraavan viikon ajan saisimme siis koeponnistaa toistemme ajokkeja. Molemmat varmasti tulevatkin päivittämään kuulumisia ahkerasti kilometrien karttuessa.

torstai 16. lokakuuta 2014

Kuution pikkufiksauksia

Maanantainen ketjunkiristys poisti pahimman kalkatuskomponentin moottorin äänimaailmasta, mutta selkeä venttiilinaputus sinne kuitenkin jäi. Suoritin tarkempaa koekuuntelua ja sanoisin että kyllä se pakonokka-akselin puolelta vaan tulee. Täytyy katsoa myöhemmässä vaiheessa kilpailua, jos aikaa ja intoa riittää, josko sitä pitäisi pieni nokkaremontti sitten vielä tehdä. Sitä ennen täytyy autosta korjata muut puutteet ja hoitaa katsastus.

Arki-iltojen iloksi on autossa onneksi jäljellä myös pienempää näprättävää. Eilen vaihdoin polttimot puhaltimen säätimiin. Hetki meni ihmetellessä mistä suunnasta tuota pitää lähteä purkamaan, mutta simppeli ja nopea reittihän sinne löytyi. Tuhkakuppi pois, säätönupit nyppäämällä irti, check panel kolmella ruuvilla irti ja puhallinpaneeli neljällä:


Yksi ruuvi tietenkin putosi ja etsimiseen menikin tovi. Oli mokoma lipsahtanut tuohon tuhkaluukun alle piiloon. Tuikut kiinni:


Ja osaset takaisin paikoilleen:


Vartin homma, johon sai ihmettelyineen ja ruuvin etsiskelyineen tuhraantumaan reilut puoli tuntia. Yllä olevassa kuvassa näkyy teipin alta tuo inhottava rekisterikilpien valojen varoitusvalo, joten seuraavaksi otin jälleen takapenkin, selkänojan ja hattuhyllyn irti korjatakseni tuon piuhan.

Sähköt oikeanpuoleiselle rekkarinvalolle oli siis ryöstetty vasemmalta puolen, mutta alkuperäinen johto oli paikoillaan. Se oli kahdesta kohtaa poikki. Hieman tinaa ja kutistesuukkaa:


Sitten taas johtojen pujottelu paikoilleen ja sisusta kasaan. Nyt ei check panelissa ole muuta häikkää kuin kiteensä menettänyt kellon näyttö, saa tarjota.

Jälkiruuaksi Alfa tarjosi vielä pienin lisätyön: yksi työkalu unohtui takakonttiin ja lopuksi sitä avaimella avatessani jouduin toteamaan että ei aukene. Arvelin jo innokkaasti että pääsen poistamaan takapenkin selkänojan ja ryömimään konttiin, mutta sähköaukaisu onneksi toimi. Verhoilu irti ja lukkomokkula käteen: lukkopesältä tuleva avaustanko oli pompannut pois paikoiltaan. Osaset näyttivät aivan ehjältä ja paikoilleen se napsahti napakan tuntuisesti. Tiedä sitten miten se on voinut irti lähteä, haiskahtaa jo pottuilulta auton puolelta.

Aikaa tuhrautui pari tuntia ja polttimoiden arvo oli 1,10 €.







keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Mujunen: Uutta termaria pellin alle



Auto on toiminut moitteitta ja kilometrejäkin on kertynyt jo ihan mukavasti. Ajo-ominaisuudet ovat loistavat, mutta taloudellisuus ei ihan yllä normaalin käyttöautoni tasolle. Suurin kulutukseen liittyvä tekijä on tietenkin ajotyyli, mutta moottorin oikea käyntilämpötilakin saattaa vaikuttaa siihen positiivisesti. Niin kuin aiemmin jo kirjoitin, ei lämpömittari nouse ajossa aivan riittäviin lukemiin. Uusi termostaatti putkahtikin postiin jo jonkin aikaa sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi asentaa sen paikoilleen.



Vanhana saksalaisten autojen ylimpänä ystävänä luotin termostaatissakin ”laadukkaaseen” Saksalaiseen  Behr- tuotteeseen. Pettymykseni oli suuri sillä paketissa lukikin made in Italy! Hetken asiaa mietiskeltyäni tajusin, että onhan tämän hetkinen autonikin valmistettu Italiassa, kyllä se siis sinne hyvin käy.





V6:ssa termostaatti näytti sijaitsevan erittäin asentajaystävällisessä paikassa koneen etuosassa, heti imuputken alla. Pari klemmaria auki,imuputki pois, sähköjohtojen suojakotelo irti ja termostaatti olikin jo täysin näkösällä.

Sieltä se termari pilkistää



Ylävesiletku irti, kolme ruuvia auki ja vanha termostaatti sekä tiiviste pois. Jäähdytysnestettä tuli ulos alle litran verran. Uusi termari tiivisteineen paikalle. Erittäin helppoa ja nopeaa.

Uusi paikallaan




Sitten suurin odotuksin koeajolle. No eihän se lämpömittari edelleenkään nouse ihan 90 asteeseen, mutta ehkä se vähän ylemmäksi nousee jos oikein kovasti niin uskoo. Hyvähän se termari oli joka tapauksessa vaihtaa. Vanhan kunnosta ei ollut varmuutta ja hintakin oli vain yhden virhepisteen arvoinen (24€). Lämpömittarin näyttämää ei ehkä sittenkään voi pitää absoluuttisena totuutena. Aika näyttää oliko tuosta mitään hyötyä.




Kulut: 24€
Asennusaika 0,5h

maanantai 13. lokakuuta 2014

Kuution nokkatutkailua

Tänään päätin töiden jälkeen vilkaista venttiilikopan alle siinä toivossa, että rallatukselle löytyisi sieltä selitys.

Konetila on tilava ja yksinkertainen, joten tuossa tuokiossa kohde oli näkyvissä:

Ketjukone on aina ilo silmälle. Tulpanjohtoja on enemmän kuin mihin olen vajaamukisissa tottunut.

Silmäilin ja sormeilin nokkia. Imupuolella en tällä visuaalisella tarkastuksella mainittavaa kulumaa havainnut, pientä väriä tosin oli parissa nenässä havaittavissa:


Pakopuolella oli jo havaittavissa pientä kulumaa nokan kärkiosassa, mutta mielestäni tuokaan ei pahalta näyttänyt.


Seuraavaksi mittasin venttiilivälykset. Imupuolella välystä tulisi kylmänä olla 0,380...0,450mm ja pakopuolella 0,430...0,500mm. Imupuolelta sain tulokseksi 0,40mm joka venttiilille. Pakopuolella välykset olivat maksimissa tai vähän yli, pahimmillaan 0,55...0,60mm. Tältä osalta välysten säätö olisi siis jo ajankohtainen, mutta en jaksa uskoa että noin pieni ero vielä aiheuttaa tolkutonta rallatusta.

Välysten mittausten yhteydessä säädin jakoketjun kireyden, joka tapahtui näppärästi kiristimen lukitus avaamalla ja autoa vitosvaihde päällä tuuppaamalla. Kiristin kiristyikin silminhavaittavasti operaation aikana. Tuskin tuokaan käyntiin vaikuttaa, koeajo jäi vielä tekemättä.

Olin toivonut löytäväni selkeästi loppuun kuluneita nokka-akseleita tai edes törkeitä venttiilivälyksiä, mutta harmikseni rallatuksen juurisyy jäi siis toistaseksi pimentoon.




perjantai 10. lokakuuta 2014

Kuutio räknäsi pistetilanteen

Toissa iltana Mujunen soitti "nyt tarviisi apuja, auto jäi tien päälle". Suupieliini levisi jo mairea hymy, kunnes pettymyksekseni kuulin, ettei kyseessä ollutkaan Alfa vaan jäähyllä ollut käyttöauto, joka oli ollut naisihmisellä lainassa. Epätasainen ajosuoritus lienet suututti auton hyydyttäen sen motarin varteen.

Hinauskeikalle lähdin poikkeusluvalla omalla käyttöautollani, koska arvelimme, että Alfan voimavarat ovat hinaushommiin hieman riittämättömät. Tämä teki hyvää, keikan jälkeen osasin taas arvostaa omaa Alfaa, vaikka sitä toistaiseksi pieni keuhkoahtauma vaivaakin. Alfalla on tälläkin viikolla vain ajettu. Valitettavasti jouduin kirjaamaan kolmannen vikapisteen: puhaltimen säätökytkimien valaistus ei pelitä.

Noh, sitten asiaan: päätin että pistetilanne on suorituskykymittausten jälkeen päivitettävä, jotta pääsemme kartalle. Tein myös kilpailujohdolle protestin Mujusen epäurheilijamaisesta käytöksestä oman kiihdytyssuoritukseni aikana. Protesti on vielä käsittelyssä, pistetilanne löytyy omalta välilehdeltään olettaen, että se hyväksytään - kuten oikeus ja kohtuus vaatii.




maanantai 6. lokakuuta 2014

Suorityskyvyt -"alkumittaus"



Niin kuin edellisessä postauksesta nähtiin, oli vieraileva koeajajammekin valinnut suosikkinsa tähän kisaan jo hyvissä ajoin ennen suorituskykymittausta. Pääsimme siis vihdoin itse asiaan eli selvittämään todelliset suorituskykymme. Kyseessä oli tärkeä päivä molemmille kilpailijoille, sillä autojen suorituskyvylle on annettu kilpailun säännöissä melko suuri painoarvo, mutta onhan se kieltämättä yksi tärkeimpiä urheiluauton ominaisuuksiakin.

Ainakin paperilla ja ennakkotuntemuksiemmekin perusteella oletimme voittajan olevan melko selvä. Mujusen auton piti olla selvästi nopeampi. Arvoimme ensimmäiseksi kiihdyttäjäksi Mujusen, jolle tällä mittauksella olikin erittäin suuri merkitys. Pelimerkkejä on jo käytetty yli sallitun budjetin, joten riittävän suuri pistejohto takaisi hänelle lokoisat oltavat jatkossa. Mittaukset suoritettiin tietenkin suljetulla alueella ja ammattilaisten tiukassa valvonnassa.



Mittauslaitteistona toimi Performancebox.



Oli vihdoin aika lunastaa suuret puheet ja näyttää Kuutiolle miten auton kuluu paikalta poistua. Mujusen kytkin on kuitenkin osoittanut hivenen luistamisen merkkejä äärimmäisen nopeiden vaihtojen yhteydessä. Kytkintä ei kuitenkaan onneksi saa luistamaan missään muissa tilanteissa, joten auto toimii jokapäiväisessä käytössä moitteitta. On syytä epäillä, että kytkinlevy vähän takeltelee akselillaan ja aiheuttaa tämän epänormaalin käytöksen

Suorituskykymittaukset selkeästi jännittivät hivenen molempia kilpailijoita. Teimme etukäteen herrasmiessopimuksen hinauspalvelusta. Ehjäksi jäävän auton omistaja lupautui auliisti tarvittaessa hinaamaan epäonnisen kilpakumppaninsa kotiin. Palvelua ei kuitenkaan onneksemme tarvittu ja molemmat pääsivät jatkamaan kilpailua ilman suurempia korjaustarpeita.


Kytkimestä johtuen Mujunen päätti tehdä vain yhden kunnon kiihdytyksen ja se saisi tällä kertaa riittää. Sopiviksi lähtökierroksiksi Mujunen arvioi noin 3000 rpm. Niin kuin videostakin näkyy, ei kuljettajaa voida ainakaan yrityksen puutteesta syyttää. Kello pysähtyikin mykistävään 7, 53s. Muutamalla harjoituslähdöllä ja paremmissa olosuhteissa oltaisiin varmasti lähellä seitsemää sekuntia.






Seuraavaksi hyppäsimme Kuution klassisen 155:n kabiiniin. Hänen otteistaan huokui vanhan kilpa-autoilijan tyyneys ja otteiden varmuus, vaikka hänelle olikin jo edellisessä mittauksessa lyöty luu kurkkuun. Ennen mittausta arvelimme, että Kuution rengasvalinta ei välttämättä tarjoa optimaalista pitoa, mutta havaitsimme pelkomme vääriksi. Kyllä Ling Longeissa oli pitoa ihan riittämiin, ainakin tehoihin nähden. Kolmen lähdön parhaaksi ajaksi saimme 12,58s, jota voidaankin pitää "pienenä" pettymyksenä.

Kuutio epäili, että hänen autollaan oli vain huono päivä. Pyhäpäivä pitäisi kieltämättä pyhittää levolle ja samaa mieltä oli ilmeisesti Kuution Alfakin. Videolla on myös havaittavissa kanssakilpailijan "mykistyminen" huimaavasta suorituskyvystä johtuen.








Alla on vielä nähtävissä PB:n data molemmista eri mittauksista. Mittasimme siis kiihtyvyyden 0-100km/h ja 50-150km/h.


Mujunen: 7,53s vs Kuutio 12,58s
0-100 km/h

Mujunen 12,37s vs Kuutio 26,56s, toisella akselilla korkeusero
50km/h - 150 km/h



Loppupäätelmänä voimme todeta, että Mujusen autossa on tehot erittäin hyvin tallella ja se oli yllättävänkin nopea. Samaa ei voi sanoa Kuution autosta. Sen pellin alta on päässyt ilmeisesti muutama heponen karkuteille. Alkutietojemme mukaan 0-100km/h kiihtyvyydessä piti olla vain noin kahden sekuntin ero, mutta ero olikin vähän kasvanut vuosien saatossa.

Mittaustulokset toivat Mujuselle maksimipisteet tältä osa-alueelta. Kuution onkin tehtävä jotain taikoja ennen seuraavaa suorituskykymittausta. Ensimmäisenä on varmasti syytä tutustua venttiilikoneiston saloihin.









sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Suorituskyvyt mitattu




Säännöissä mainittu suorituskykymittaus oli vielä tekemättä, mutta onneksi saimme hyvän ystävämme kylään ja nyt nämä mittauksetkin  saatiin vihdoin tehtyä.





Edelliset omistajat ovat varusteellet jo valmiiksi sporttisia autojamme entistä sporttisimmiksi. Kummankin autoon on asennettu suorituskykyä selvästi parantavia aftermarket- osia. Nähtäväksi jää miten nämä varusteet vaikuttivat autojen suorituskykyyn..

Remuksen takapönttö tuo Kuution autoon vähintään 10 hevosvoimaa lisää. 

Enemmän happea Mujusen koneeseen.

Mittaustulokset julkistetaan heti niiden valmistuttua.


perjantai 3. lokakuuta 2014

Kuutiolla ei ihmeempiä

Mujunen olikin mukavasti ehtinyt ahkeroimaan auton parissa. Itsellä ei ole kummoista raportoitavaa. Seuraavat parannuskohteet ovat tiedossa mutta aikaa ei ole vielä ollut.

Laitetaan siis tähän väliin vaikka turha pätkä mutkatieltä:


Alusta imee epätasaisuudet eleettömästi

1000km tuli tällä viikolla täyteen ja ongelmia ei ole ollut. Katsotaan jos lähiaikoina ehtisi alkaa parantelemaan autoa, odotan innokkaasti että pääsisin käymään katsastuksessa.

Tätä kirjoittaessa Alfa nököttää ylväästi saksanseisojan (ei oman) kaverina. Jatketaan tästä ensi viikolla.



torstai 2. lokakuuta 2014

Mujunen: Epäkohdat kuntoon vol. 2



Auto tosiaan on yleisilmeeltään erittäin siistissä kunnossa varsinkin hankintahinta huomioon ottaen, niin kuin jo alkuarvioinnissakin todettiinkin. Sisätiloiltaan sitä voidaan pitää jopa erittäin siistinä ja sama linja jatkuu myös konehuoneessa. Auton ulkopinnassa on jo kuitenkin jonkin verran käytönjälkiä ja iän tuomaa patinaa. Pieniä parkkipaikkakolhuja ja naarmuja tietenkin löytyy, mutta suurimpana ja helpoiten havaittavana virheenä oli takapuskuri josta maali oli lohkeillut rumasti pois.


Sen verran rujonnäköinen tuo oli, että eihän sellaisen kanssa voi ajella. Puskuri oli jo ainakin kertaalleen maalattu ja ilmeisesti pohjatyöt eivät ole onnistuneet kovinkaan hyvin. Aluksi ajattelin korjata tuon perusteellisesti niin, että irrotan puskurin ja maalaan sen yläosan kokonaan uusiksi. Hetken tilannetta tutkailtuani huomasin kuitenkin, että joku aikaisempi seppä on ollut hivenen huolimaton ja teipannut edellisellä kerralla puskurin ”listat” vähän vaatimattomammalla tarkkuustasolla. Niinpä päätin hoitaa fiksauksen puskuri paikallaan, näin säästin huomattavasti myös korjausajassa ja samalla virhepisteissäkin.

Työvälineet



Ei muuta kuin hommiin: Pikainen mutta huolellinen teippaus ja sen jälkeen nopea ”pohjien teko”. Heti perään ruiskukitti ja pohjamaalit, välissä tietysti pikakuivaus hiustenkuivaajalla. Edellisten vaiheiden jälkeen pintamaali ja lakka pikaisesti pintaan ja teipit pois. Valmista tuli, aikaa työskentelyyn kului noin 1,5 tuntia. Siihen nähden lopputulosta voi pitää vähintäänkin tyydyttävänä. Toki voidaan sanoa, että ei siitä nyt ihan uutta vastaava tullut mutta hyvä kuitenkin. Täytyy vielä viimeistellä lopputulos jossain vaiheessa pienellä myllytyksellä ja vahata koko komeus. Maalin kuivumista odotellessa korjailin kiveniskut nokkapellistä sekä muutamat naarmut yms. Erittäin onnistunut puuhastelu ja yleisilme on taas entistä parempi.





Virhepisteet päivitetty.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Mujunen: Ominaisuuksia vai pikkuvikoja?



Heti ensimmäisellä pidemmällä yhteisellä matkallamme huomasin, että oman autoni kohdalla ei välttämättä voida puhua kuumaverisestä Italialaisesta orista. Lämpömittari ei matka-ajossa näytä ihan sellaisia lukemia kuin sen on ilmeisesti suunniteltu näyttävän. Matka-ajossa moottorin lämmöt eivät nouse tavoiteltuun noin 90 asteeseen, vaan jäävät jonkin verran alle. Paikallaan tyhjäkäynnillä lämmöt kyllä nousevat oikeisiin lukemiin ja flektikin tuntuu toimivan. 



Mielessä on käynyt termostaatin vaihto pistemenetyksistä huolimatta. Osaako joku sanoa auttaako termostaatin vaihto tuohon vai elääkö noissa lämpömittari yleensä ”omaa elämäänsä”?


Toisena mainitsemisen arvoisena ominaisuutena/ vikana olen havainnut pientä nykimistä moottorijarrutuksissa, varsinkin kun kierrokset ovat alle 2000 kier./min ja kaasun päästää nopeahkosti ylös. Tämä ominaisuus on esiintynyt vain muutaman kerran yhteisellä taipaleellamme. Onko syytä huoleen vai voidaanko tätä kuvata ominaisuudeksi?

torstai 25. syyskuuta 2014

Mujunen: Pikku hifistelyä ja epäkohdat kuntoon vol. 1



Reilun viikon aikana autoon on kertynyt mitättömät 579 huoletonta kilometriä. Tähän mennessä kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia. Auton hinta-/laatusuhde on loistava ja polttoaineenkulutustakin voi kuvailla lähinnä naurettavaksi. Ensimmäinen mittaus antoi tulokseksi 9,6 l/100km. Lukemaa ei missään nimessä voi pitää pahana, koska ko. mittaussykli sisältää useamman Alfa Romeosta kiinnostuneen henkilön elämän ensimmäisen koeajon Alfalla. Näitä tapahtumia ei mitenkään voi kuvailla kovin taloudellisiksi.

Koska autossa ei tällä hetkellä tunnu olevan mitään akuuttia korjausta vaativaa vikaa, niin päätin ensin hoitaa kuntoon pieniä visuaalisia epäkohtia, jotka ovat häirinneet minua alusta asti. Autossa on jonkin verran naarmuja ja muita käytönjälkiä, mikä on tietysti sanomattakin selvää. Nämä virheet häiritsevät tarkan käyttäjän silmää pahasti. Hetkellisessä mielenhäiriössä lähetin Alfa Romeon varaosatiedusteluun saatavuuskyselyn paikkamaalista. Ajattelin, että tulisi ainakin kerralla oikeaa värisävyä. No tässä saamani vastaus:

”Hei,

Valitettavasti kauttamme ei ole ollenkaan saatavana paikkamaaleja Alfa Romeoon. Ei täytä EU-sertifikaatteja.

Ystävällisin terveisin,

  XXXX  XXXXXXX
  huoltomyyjä, CC
  sähköposti: 
XXXXX@autokeskus.fi
  Autokeskus Oy Konala
  Ristipellontie 1-9, 00390 Helsinki”





Jouduin tavaamaan vastauksen toisenkin kerran ennen kuin ymmärsin lukemani. Siis ei ole saatavilla, selvä homma. No laitoin maalia tilaukseen toisaalta, siitä varmasti lisää tuonnempana.


Autonavaimet eivät täysin vastanneet käsitystäni tyylikkäästä Italian tuotteesta. Asiaan vihkiytymättömän on täysin mahdoton tunnistaa mikä auto niiden omistajalla on. Olen jo useampaan kertaan jättänyt Alfan avaimet puolihuolimattomasti lojumaan kahvilan pöydälle, ne eivät kuitenkaan ole herättäneet toivottua huomiota, eikä ihme:

"Anonyymit" avaimet




Tällä kertaa en edes viitsinyt laittaa kyselyä Autokeskukselle, vaikka kyllä se kieltämättä mielessä kävikin. Vanha kunnon Ebay auttoi hädässä, eikä sanktiopisteitäkään kertynyt tästä päivityksestä tilille kuin noin 0,5 pistettä (11,05€). Olisihan avaimiin saanut kohtuuhinnalla kokonaan uusia kuoriakin, mutta tämä ratkaisu oli paras kompromissi sanktiopisteisiin verrattuna. Onhan nuo avaimet nyt huomattavasti tyylikkäämmät.

Kaunista



Ajetut kilometrit ja hankinnat päivitetty.


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kuutiolla positiivisia havaintoja

Viikon alussa oli pieni reissu, joten pääsin poimimaan lentokenttä -bonuspisteet. Luottoa autoon oli jo sen verran etten varannut ylimääräistä pelivaraa menomatkalle, joka sujuikin ilman murheita.

 Mujuselle evidenssiä, että Helsinki-Vantaalla on käyty.

Paluumatkalla olisi ollut hyvä sauma kerätä viisi bonuspistettä aiheesta "tuntemattomat naiset yrittävät tunkeutua autoon" ja vielä ottaa tuosta pieni maksu: lentokentällä oli noin sata metriä pitkä taksijono yöllä värjöttelemässä Helsingin julkisen liikenteen lakon ansiosta. Päätin kuitenkin nauttia Alfan kyydeistä omassa rauhassani.

Moottoritiellä ensimmäinen positiivinen yllätys oli pitkien valojen näyttämä. Xenoneihin tottuneena odotin, ettei tässä kummoisia tuikkuja olisi, mutta sangen hyvä valaistushan tuossa oli.

Apukuskin kuvaama otos ei tee oikeutta valojen kantamalle

Toinen yllätys tuli tankatessa. Takana oli 510km pääosin reipasta moottoritieajoa ja hieman kaupunkiajoa mm. Helsingissä, tavallista maantieajoa ei lainkaan. Bensavalo vilkahti jo motarin rampilla niin päätin varmuudeksi käydä tankkaamassa, vaikka neula asettui vielä liki neljännestankin kohdalle. Tankkiin ei sopinut kuin 44 litraa, joka tarkoittaa noin 8,6 l/100km -kulutusta.

Tuo on mielestäni pirun vähän huomioiden vielä, että käytettyä ajotapaa ei voi luonnehtia ainakaan taloudelliseksi. Kun mukaan saa maantieajoa, on odotettavissa siis jopa matalia seiskoja. Tämähän on taloudellisin autoni sitten vanhan 1,6 -litraisen Corollan!

Jatkoin kotimatkaa yön pimeydessä entistä tyytyväisempänä hankintaani. Nyt olisi kova into päästä kunnostamaan aiemmin mainitut pienet puutteet ajokokemuksen parantamiseksi entisestään, mutta ainakaan tällä viikolla siihen ei ole harmikseni aikaa.

Kilometrejä on nyt takana 725 kappaletta ja omat pisteet päivitetty.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Sisämelua?



Alkuarvioinnin jälkeen suoritimme tietenkin vielä sisämelunmittauksen asiaankuuluvalla välineistöllä. Päätarkoituksena oli vertailla autojemme eroja sisämelun suhteen, ei niinkään vertailla niitä muihin autoihin tai muiden tekemiin mittauksiin. 

Loppujen lopuksi tekemämme mittaukset antoivat kuitenkin hyvin samansuuntaisia tuloksia kuin esimerkiksi TM:n tekemät mittaukset:

http://tekniikanmaailma.fi/keskustelu/t5568






Kaikki asiaan vihkiytyneet tietävät, että Alfat ovat lähtökohtaisesti erittäin hiljaisia autoja. Jostakin määrittelemättömästä syystä tekemämme mittaukset, eivätkä edes Tekniikan Maailman tekemät mittaukset ole antaneet kovin mairittelevia tuloksia lajitovereillemme. (vertaa Alfa 159).

Mujunen oli ruuvannut alle puolikuntoiset Nordman- kesärenkaat, jotka eivät välttämättä ole maankuuluja hiljaisuudestaan. Kuutio oli pistänyt vielä hiukan paremmaksi. Hän oli valinnut autoonsa nuorisomuodin mukaiset 17” tuumaiset Ling Long- renkaat.

Mittasimme sisämelun 80 km/h:n ja 120 km/h:n nopeuksissa. Kahdeksankympin nopeudessa teimme kaksi eri mittausta juuri päällystetyllä ja vanhalla kuluneella asfalttipinnalla. Hyväpintaisella tiellä 80km/h mittaus meni selkeästi Mujuselle 65dB vs. 68 dB. Huonokuntoisella tiellä päädyttiin tasatulokseen 69dB. Moottoritienopeuksissa Mujusen ajopeli vei voiton selvästi 73dB/76dB. Hyvässä yhteisymmärryksessä tulimme siihen tulokseen, että 156:n äänimaailma on sivistyneempi ja melu vähemmän häiritsevää. Kaiken kaikkiaan havaitsimme, että autojemme sisämelu on varsin siedettävä hinta- ja kokoluokka huomioon ottaen. 

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kuutiolla viikko täynnä

Lauantaina oli muutama tunti käytettävissä takaluukun johtojen korjaamiseen. Liittimet sijaitsivat hattuhyllyn alla. Ensin oli otettava takapenkki ja selkänoja pois, jotka olivatkin näppärästi parilla pultilla kiinni. Tämän jälkeen sai hattuhyllyn pois tieltä ja johdot esiin.



Tämän jälkeen liittimet auki ja johdot oli helppo ujuttaa pihalle ihmeteltäväksi.



Sitten vaan tinailua ja kutistesukkaa ja piuhat takaisin paikoilleen. Vasemman sumarin lampunpohja vaati vielä pientä herkistelyä, mutta lopussa kiitos seisoi.



Pulttasin penkin ja verhoilut paikoilleen ja homma oli paketissa. Nyt myös takakontin sähköaukaisu toimii asianmukaisesti. Yksi homma tuli kuitenkin sössittyä: havainnoin heti alkuun, että toiselle rekisterikilven valolle oli sähköt ryöstetty toisesta, kun alunperin tuonne kuuluu tulla omat piuhat molemmille. Ajatus kuitenkin katkesi hosuessa ja tuo unohtui korjata niin kuin kuuluisi. Tästä on se haitta, että check panel olettaa edelleen, että toinen valo on pimeänä. Joku aikaisempi omistaja on hoitanut tämän tyylikkäästi sähköteipin palasella:

Taitavasti leikattu viisikulmainen vikavalon peittoteippi

Noh, tuo on helppo ehtiessään kunnostaa.


Myös toinen pikkuhomma tuli eteen; perjantaina osui silmään avonaisen vannerakenteen välistä tuommoinen näky:

Huomaa myös laadukas rengasmerkki


Jarrusatulan toinen kiinnityspultti siis puuttui tai oli irronnut. Toinen oli sormitiukkuudessa. Tästä jouduin kirjaamaan vikapisteen. Pulttasin satulan paikoilleen ja järkeilin, että täytynee hieman tarkastella muitakin pulttien kireyksiä. Auto on ilmeisesti projektoitu kasaan aika hätäisesti jossain vaiheessa. Toinen jarrupala oli ottanut hieman kipeää, mutta ne menee muutenkin uusiksi kunhan ehdin jarruremonttia tekemään. Mukavana puolena jarrutuntuma parani kummasti ja takapään tutina poistui.

Nyt autolla onkin siis entistä mukavampi jatkaa ajelua. Ajomatkaa viikossa on tullut 508 km ja euroja ei ole tarvinnut korjauksiin vielä kuluttaa paria kutistesukkaa enempää. Toisaalta vikapisteitä ei tarvitsisi ihan samaa tahtia jatkossa tulla, vaikka pikkuhommista onkin ollut kyse.





torstai 18. syyskuuta 2014

Huoltohommia Mujunen vol1




Alfa on toiminut kilpailun alkuajan moitteitta, mutta pääsinpä minäkin sentään tekemään paljon kaipaamiani huoltohommia.



Tilanne sama kuin Kuutiolla eli palaneen polttimon merkkivalo paukahti palamaan. Tässä vaiheessa täytyy antaa pisteet Kuution auton hienostuneelle järjestelmälle joka kertoo minkä valon polttimo on palanut, siis ainakin jos se toimisi oikein.. Pikaisella tarkastelulla havaitsin, että kuskinpuoleinen parkkipolttimohan se sieltä on palanut. Järjestelmähän toimii siis moitteitta!



Polttimo pois ja uusi tilalle. Noinhan se yleensä menee. Vaikka omistankin hyvin kohtuullisenkokoiset räpylät, niin voidaan sanoa, että parkkipolttimon vaihtoon nekin vaikuttivat liian suurilta. Polttimon vaihtoaukon olisi ehkä voinut mitoittaa vähän suuremmaksikin, mutta onnistuuhan se tuostakin lävestä. Uuden polttimon myötä sammui tietenkin ”vikavalokin”.

Kun vauhtiin oli päästy, niin päätin tutustua samalla toimimattomaan avaimeen. Lähdin liikkeelle niinkin massiivisella huoltotoimella kuin patterin vaihdolla. 




Vanha pois ja uusi tilalle. Tässä ei tarvittu sen suurempia sadetansseja ja avain toimii jälleen. Aikaa näihin huoltoihin meni kokonaisuudessaan 0,5 tuntia. 


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kuutiolla pikkuhommia

Mujunen raportoikin jo viikonlopun koeajosta. Kirjoitus sisälsi tarpeetonta panettelua, mm. mainittu ”alkuhuolto” oli vain pesun jälkeinen luonnollinen kuivaustoimenpide. Itse hämmästyin lyhyen testilenkin perusteella, miten samantuntuinen ajettava 156 oli omaan kulkupeliini verrattuna. Päällimmäisenä mieleen jäi hivenen parempi moottorin alavääntö ja reipas etupään kolina.

Rivien välistä onkin havaittavissa selvä harmistus siitä, että Mujusen autossa ei mainittavaa lisäarvoa omaani verrattuna ole, eikä budjettia myöskään jäänyt tarvittaville auton parannustoimenpiteille.


Tästä päästäänkin sujuvasti 155:n kuulumisiin, sillä alkuviikosta laite tarjosi ensimmäisiä mahdollisuuksia pienille parannustoimenpiteille: keskikonsolin mainioon check paneliin syttyi takasumuvalojen varoitusvalo:


Samanaikaisesti sumuvalojen merkkivalo syttyi myös mittaristoon. Niinpä olikin odotettavissa että kyseessä ei olisi pelkkä palanut polttimo tai sulake, varsinkin kun en sumuvaloja ollut päälle siis laittanut.

Takaluukusta oli pimeänä sumuvalojen lisäksi molemmat rekisterikilven valot. Rekisterikilven valojen liittimet kun otti irti, niin sumuvalon merkkivalo paloi vaikka virrat oli pois päältä. Sulakkeiden tsekkauksen jälkeen purin takaluukun verhoilun pois jotta sain piuhat esiin:


Sitten mittailin ja ihmettelin ja mittailin uudestaan ja ihmettelin lisää. Rekisterivalojen maa näytti ensin olevan kunnossa mutta pienen heiluttelun jälkeen ei. Sumuvalot menivät samalla maajohdolla saranan läpi ja sieltä löytyikin nippu katkenneita johtoja:


Tyypillinen vikahan tuo on monissa muissakin autoissa. Samassa nipussa on myös takaluukun aukaisun johdot, saapa senkin ehkä toimimaan sitten. Sinänsä johtosarjoja ei näemmä ole pahasti räpelletty, piuhojen värit täsmäsivät sähkökaavioihin. Vedin maan väliaikaisesti koriin ja jo alkoi pelittämään:


Homma jäi tuohon vaiheeseen. Seuraavalla kertaa täytyy kaivaa johtojen toiset päät esiin ja korjata piuhat asianmukaisesti, mm. vasemman sumuvalon ja peruutusvalon plussa on vielä poikki. Tästä tuli ensimmäinen vikapiste, mutta mukavia ajokilometrejäkin on kertynyt sunnuntain aloituksen jälkeen jo tasan 300 kappaletta.

Toimenpiteet päivitetty oman auton sivulle ja pistetilanne omalle sivulleen.